Palloseuran kolmen ottelun viikko alkoi Kajaanin vierailulla.

Ottelun ensimmäinen vaarallinen tilanne oli kolmannella minuutilla,kun Hokin ensimmäistä Mestis peliään pelannut Veeti Lokka karkasi Palloseuran puolustajien välistä läpi, mutta Petrus Lintonen torjui varmasti.
Palloseuralla oli hieno tilanne seitsemännellä minuutilla kun Samuli Aaltonen löysi maalin edestä Philip Pallinin, mutta Hokki vahti Alex Mäkelä torjui ohjauksen.
Hokki meni 1-0 johtoon ajassa 9:36. Joonas Savolainen jätti taakse ja Oskari Siiki laukoi terävästi isännät johtoon.
Lokka joutui jäähylle ajassa 10:41, Palloseura pyöritti hyvin kuitenkin ilman tulosta.
Erän lopulla Philip Pallinin johtama kakkosketju pyöritti hyvin, mutta tulosta ei syntynyt joten toiseen erään Hokin johtaessa 1-0.

Toisen erän alussa Palloseura haki otetta kovilla taklauksilla. Joni Kuoppala ja Eppu Varjamo taklasivat komeasti. Hokki sensijaan hyökkäsi vaarallisesti mutta Petrus Lintonen torjui upeasti Oskari Siikin kääntölaukauksen.
Ottelun puolivälissä Hokin Anton Troshin kaatoi Konsta Ketelin, mutta tuomariston mielestä Keteli samalla hieman heittäytyi joten siitä sitten sukeltamisesta myös kakkonen joten ottelua jatkettiin tasavajaalla.
Palloseuralla oli viisi minuuttia ennen erän loppua hieno tilanne, mutta Mika Huhtasalo ei saanut maaliin ohi vastaan tulleen Alex Mäkelän.
Palloseura nousi erän viimeisellä minuutilla ylivoimalla tasoihin. Michal Kvasnica toi kiekon hyökkäysaluelle ja syötti keskelle Konsta Ketelille joka laukoi, Mäkelä torjui mutta Samuli Aaltonen oli paikalla ja iski takapatja reboundista numeroiksi 1-1 ajassa 39:09. Taneli Kovaniemi ehti istua jäähyään vain 25 sekuntia. Toisen erän jälkeinen tilanne oli 1-1.

Kolmannen erän toisella minuutilla Totte Mobergille tuomittiin kampituksesta jäähy ja samaan syssyyn vielä joukkuerangaistus joten kotijoukkue pääsi pelaamaan täydet 2 minuuttia 5vs3 alivoimaa, Palloseuran alivoima kesti hienosti tilanteen.
Hokki onnistui kuitenkin seuraavassa vaihdossa kun Hokin nuorisoketju karvasi vahvasti ja lopulta Veeti Lokka, joka siis pelasi ensimmäistä Mestis peliään, pääsi laukomaan kiekon verkkoon ajassa 43:56.
Palloseuralla oli hieno tasoituspaikka kolmannen erän puolivälissä, Michal Kvasnica laukoi ensin ja kiekko kääntyi vastakkaiselle puolelle jossa oli Miku Ronkainen, Mäkelä onnistui kuitenkin torjumaan Mikun vedon.
Veikka Kärjä pyrki maalintekoon ja Hokin Joonas Virtanen otti huitomisesta jäähyn ajassa 53:45. Ylivoima saatiin pyörimään vasta lopulla ja se ei tuottanut tulosta.
Oskari Siiki karkasi läpi, Lintonen torjui. Samalla jossain taustalla Eetu Moberg oli taklannut ja tuomaristo antoi tempusta 2+10 minuutin rangaistuksen joten Palloseuran takaa-ajo vaikeutui. Ja niinhän siinä kävi että Oskari Siiki pääsi maalinkulmalta tekemään illan toisen maalinsa ja Hokki otti 3-1 johdon ajassa 58:33.
Tämän jälkeen Palloseura otti aikalisän ja Lintosen pois maalilta. Painostus kesti hetken, mutta lopulta Eetu Santanen pääsi tekemään tyhjiin loppunumeroiksi 4-1.

Arkistokuva: Kari Vahaniitty

Teksti: Timppa