Forssan Palloseura on jatkanut kovien kaappausten sarjaa kiinnittämällä keskushyökkääjä Mikko Lahtelan (oik.) riveihinsä. Kuva: Hämeen Sanomat

FPS:n sentteriosasto vahvistuu hurjasti, sillä edelliset kaksi kautta HPK:ssa hyökännyt Mikko Lahtela siirtyy Forssaan. Raamikas 28-vuotias Lahtela on Lahden Pelicansin kasvatti, mutta siirtyi jo varhaisessa vaiheessa uraansa HPK:n organisaatioon. Hämeenlinnasta matka jatkui takaisin Päijät-Hämeeseen Heinolan Peliittoihin ja myöhemmin Lahden Pelicansiin, jossa mies kirjautti itselleen ensimmäiset 35 Liiga-ottelua kaudella 2014-2015.

Lahtelan läpimurto nähtiin kausilla 2015-2019, jolloin sentteri edusti Savonlinnan Pallokerhoa. SaPKon varakapteeninakin esiintynyt Lahtela kirjautti 204 Mestis-otteluun 63+68=131 tehopistettä. Lahtela voitti SaPKossa Mestiksen mestaruuden kaudella 2016-2017.

Savonlinnasta matka jatkui Liigaan HPK:n riveihin, jossa mies on pelannut kaksi edellistä kautta. HPK:n riveissä Lahtelalle kertyi 103 ottelua tehoilla 2+9=11.

Tervetuloa Tyykikylään, Mikko Lahtela!