kuva:Kari Vahaniitty

Kuudes Mestis välierä toi sarjaan ratkaisun, Kiekko-Espoo onnistui ensimmäisessä jatkoerässä tekemään voittomaalin ja eteni finaaleihin voitoin 4-2. Palloseura kohtaa pronssiottelussa joko Ketterän tai RoKi:n. Toisen välieräparin ratkaiseva seitsemäs ottelu pelataan maanantaina Imatralla.  

Ottelun alussa oli hieman jännitystä ilmassa ja jo toisella minuutilla K-Espoo pääsi ylivoimalle, kun Aapo Alapuranen nosti kiekon vahingossa katsomoa suojaaviin verkkoihin. Jäähyltä päästyään Alapuranen karkasi läpiajoon, jonka Juho Järvinen kuitenkin selvitti. Alivoimasta selvittyään Palloseura sai pelistä otetta ja painoi peliä Kiekko-Espoon päätyyn. Tulostakin syntyi ajassa 6:25. Peleihin palannut Valtteri Suni syötti siniviivalle Samuli Virtaselle joka laukoi, Santtu Hakanen sai kiekkoon ohjauksen ja Juho Järvinen oli yllätetty ja tilanne oli 1-0. Paavo Tyni haki erän lopulla takatolpalta Aapo Alapurasen jonka vedon Järvinen kuitenkin torjui.

Aapo Alapuranen tarjoili Ivan Rybchykille loistopaikan erän viidennellä minuutilla, mutta Järvinen venyi hienoon patjatorjuntaan. Toisen erän kuudennella minuutilla Palloseura pääsi ylivoimalle Petteri Villasen jäähyn myötä. Ylivoima pyöri melko hyvin, Paavo Tyni ja Totte Moberg laukoivat, mutta ilman tulosta. Jäähyn lopulla Karri Forsblomilta lyötiin maila poikki, pilli ei soinut..

Erän puolivälissä Tyni oli jälleen laukomassa, Järvinen oli jälleen ohittamaton. Toki myös K-Espoolla oli vaarallisia ohjausyrityksiä mutta ne menivät  ohi tai Petrus Lintonen poimi ne. Palloseuralla oli upea tilanne kuusi ja puoliminuuttia ennen erän loppua, Totte Moberg pääsi Alapurasen hienosta syötöstä laukomaan maalin edestä, mutta Juho Järvinen venyi upeaan torjuntaan eikä Palloseuran maalitili karttunut. Hetkeä myöhemmin Joona Vainio joutui huitomisesta (vrt. Forsblomiin kohdistunut lyönti..) jäähylle ja Tommi Takaveräjä toimitti kiekon neliön keskelle Anton Ollikaiselle joka kiskaisi sen maalin ylähyllylle ja K-Espoo nousi tasoihin ajassa 34:27.

Seuraavalla minuutilla puolestaan Samuli Virtanen passitettiin poikittaisesta mailasta boxiin. Koko edeltävä vaihto oltiin menty tyylillä ”antaa poikien pelata” , mutta kun vieraiden peluri pyllähti kevyesti niin pilli soi. No toista ylivoimamaalia eivät vieraat sentään onnistuneet tekemään vaan Palloseura jopa hallitsi kiekkoa alivoimalla. Erän lopulla Joonas Uimonen vielä laukoi pari kertaa vaarallisesti ja viimeisellä minuutilla Mika Huhtasalo yritti ohjausta, mutta kuitenkin tuloksetta joten kolmanteen erään lähdettiin numeroista 1-1.

Kolmas erä oli selkeeä Palloseuran hallintaa. Erän torjunnat olivat Juho Järvisellä 16 (koko ottelussa 36) ja vastaavasti Petrus Lintonen torjui kolmesti (koko ottelussa 21)  Seitsemän minuutin kohdalla Leevi Kannisto laukoi ja Järvinen torjui eteensä. Kannisto ehti reboundiin, mutta ei saanut kiekkoa maaliin. Jatkotilanteessa Anton Ollikainen joutui jäähylle, ylivoima oli hapuilevaa ja Tommi Takaveräjä onnistui karkaamaan alivoimalla läpi, Petrus Lintonen torjui hienosti. Jäähyn lopulla Anssi Rantanen oli lähellä onnistua tuikkaamaan kiekon maalin edustalta verkkoon. Kotiyleisö vaati vieraille lisärangaistusta kun Niko Somppi huitaisi korkealla mailalla Totte Mobergia kasvoihin siniviivan kohdalla kun erää oli pelattu hieman yli puolet. Tuomaristo ei reagoinut.. Sen sijaan Erkki Laiho joutui 2+10 minuutin jäähylle päähän kohdistuneesta taklauksesta. Alivoima onnistui jälleen eikä ratkaisua syntynyt. Kolmisen minuuttia ennen summeria Paavo Tynin syöttö tavoitti Aapo Alapurasen maalin edestä, mutta Juho Järvinen torjui ohjauksen. Loppua kohden paine vaan kasvoi..Topi Hägg laukoi yllättävästi ja Karri Forsblom yritti ”luukulta”, ilman tulosta. Viimeisellä minuutilla Tommi Takaveräjä oli karata maalin tekoon, mutta Petrus Lintonen tuli oikea-aikaisesti vastaan ja onnistui purkamaan tilanteen keskialueen puolelle. Kolmas erä ei tuonut ratkaisua joten ratkaisu jouduttiin hakemaan jatkoerästä.

Jatkoerän ensimmäisellä minuutilla Karri Forsblom voitti aloituksen ja Paavo Tyni laukoi tulisesti, mutta Järvisen syliin. Tämä jäi kuitenkin Palloseuran ainoaksi tilanteeksi jatkoerässä. Kolmannella minuutilla tuli ratkaisu, Anton Ollikainen sai karvattua kiekon ja löysi keskeltä Julius Rantaeskolan joka laukoi ratkaisun terävällä rannevedolla.

Valmentaja Eemeli Parikka kommentoi ottelua seuraavasti: Pelattiin kuusi kovaa peliä joissa joukkue sitoutui 100%. Paikat oli sarjassa mennä jatkoon, mutta tulos on tämä ja sitä pitää kunnioittaa. Nyt matka kohti pronssipeliä ja kaikki vielä kerran likoon.

FPS Fan Club palkitsi Pizzeria Malin lahjakorteilla Topi Häggin joka uurasti kovalla asenteella ja taklasi hyvin. Avausmaalin tekijänä Pizza lahjakortin kuittasi Santtu Hakanen.

Pronssiottelu pelataan Forssassa jos vastassa on RoKi. Jos Ketterä vastassa puolestaan on Ketterä, niin silloin ottelu olisi Imatralla.

teksti: FPS Mediaryhmä /Timo Tukia