Palloseura sai kauden toiseen Mestis kotiotteluunsa vieraaksi Kiekko-Vantaan. Viime kaudella Palloseura voitti kaikki keskinäiset, mutta tällä kaudella K-Vantaa haki jo ennen tätä päivää kertaalleen voiton Forssasta, Suomen-Cup ottelussa.

Kiekko-Vantaa piti heti alusta lähtien enemmän kiekkoa, tosin alussa Petrus Lintonen joutunut lainkaan torjuntahommiin vaikka kiekko pyörikin Palloseuran päädyssä. Ottelun avausmaalin teki kuitenkin Palloseura. Miku Ronkainen pääsi katkaisemaan pakin syötön ja laukoi Palloseuran 1-0 johtoon kauden avausmaalillaan, ottelua oli pelattu 5:06.

Kiekko-Vantaa onnistui tasoittamaan ottelun hieman ennen avauserän puoliväliä. Palloseuralle oli jäähy tulossa ja Erkka Seppälä löysi hyvän laukaisupaikan keskeltä eikä erehtynyt ajassa 9:38, 1-1.

Palloseura kehitteli hyvän tilanteen 14,minuutilla, Jere Ohtonen pääsi pariinkin otteeseen yrittämään, mutta Samuli Tervo torjui Kiekko-Vantaan maalilla torjui.

K-Vantaa otti johdon avauserän toiseksi viimeisellä minuutilla. Ville Österman nousi siniviivalta laidan kautta ja ampui tarkan jäänuoliaisen ohi Petrus Lintosen ja tilanne oli avauseän jälkeen 1-2.

Heti toisen erän alussa Palloseuran tasoitus oli lähellä, mutta Konsta Ketelin veto kilahti tolppaan. Erän viidennellä minuutilla K-Vantaa siirtyi kahden maalin johtoon, Mikael Menna syötti ja Joonas Rinnetmäki iski suoraan poikittaissyötöstä kiekon ohi Petrus Lintosen. Hyvin pelattu tilanne jolle Lintonen ei voinut mitään. Palloseuran paikat toisessa erässä olivat todella harvassa sillä Samuli Tervo torjui erässä vain kolmesti, Topi Häggillä oli hyvä paikka erän seitsemännellä minuutilla, mutta veto suuntautui hiuksen hienosti ohi. Palloseura pääsi hyvään maali paikkaan, mutta Mika Huhtasalo ei onnistunut ja vastahyökkäyksestä K-Vantaa onnistui jälleen maalinteossa, Jaakko Kuusisto laukoi terävästi ranteella ja Petrus Lintonen oli ohitettu neljännen kerran ajassa 37:54.

Kolmannessa erässä Palloseura yritti heti alussa tulla vielä peliin mukaan, mutta Mika Huhtasalo ja hetkeä myöhemmin Erkki Laiho eivät onnistuneet. Lopullista ratkaisun makua alkoi olla ilmassa, kun Jaakko Kuusisto laukoi illan toisen osumansa ajassa 41:50, tilanne 1-5 jotka jäivätkin sitten lopulliseksi tulokseksi vaikka molemmille oli paikkoja, mm Michal Kvasnica pääsi aivan Samuli Tervon edestä yrittämään, mutta Tervo onnistui peittämään tilanteen.

Palloseuran valmennuksesta Eemeli Parikka kommentoi mediaryhmälle seuraavaa: Tänään hyvä alku. Toisessa erässä ote kirposi ja vastustaja sai halvat maalit. Nyt parannetaan kohti perjantaita.

Pizzeria Mali palkitsee Palloseuran kotiotteluissa avausmaalintekijän ja FPS Fan Clubin valitseman parhaan pelaajan. Miku Ronkainen maalintekijänä lähtee Pizzalle ja Severi Savijoki arvostettiin parhaaksi pelaajaksi, +- tilastossa 0, peliaikaa lähes 21 minuuttia.