Palloseuran ja KeuPa HT:n välisen puolivälieräsarjan kuudes ottelu pelattiin maanantai-iltana Keuruulla.  

Avauserän alussa KeuPa HT painoi vahvasti heti toisella minuutilla Olli-Petteri Viinikainen laukoi rystyvedolla takakulmaan ja kolme minuuttia myöhemmin karkasi jo 2-0 johtoon Valtteri Koskelan laukauksella. Petrus Lintonen oli pahasti peitettynä eikä nähnyt Koskelan vetoa ennen kuin kiekko oli jo verkossa.  Tämän jälkeen Palloseura kesti 2 perättäistä alivoimaa ja erän puolivälin jälkeen Palloseura onnistui kaventamaan. Joona Tala laukoi siniviivalta ja Karri Forsblom ohjasi 2-1 kavennuksen, maalin toinen syöttäjä oli Miku Ronkainen. Minuuttia myöhemmin Anssi Rantanen laukoi tolppaan ja siitä kiekko pomppasi maalin kulmalle mutta puolustus peitti Santtu Hakasen vedon.  Palloseura onnistui 4 minuuttia tasoittamaan ottelun kun vieraat hyödynsivät erän ainoan ylivoimansa ja Karri Forsblom laukoi illan toisen maalinsa , maalin syöttivät Joonas Uimonen ja Mika Huhtasalo. Enempää maaleja ei nähty joten numeroista 2-2 toiseen erään.

Toisen erän alkupuolella Palloseura pääsi ylivoimalle, mutta nyt ei tulosta syntynyt. KeuPa HT pääsi tälläkertaa hyödyntämään pitkän vaihtomatkan ja piti kiekkoa yli kaksi minuuttia Palloseuran päädyssä, kuitenkin ilman tulosta.
Lopulta tasaisessa toisessa erässä KeuPa HT:n erän loppupuolen 23 sekunnin tehohetki muutti numeroiksi 4-2. Ensin Justus Mikkonen laukoi patjan yli tarkasti takakulmaan ja heti perään Jere Helenius nosti maalin edestä isäntien neljännen osuman Palloseuran puolustus sekoilun jälkeen. Palloseuran onneksi Atso Lehtinen onnistui laukomaan keskeltä vajaa minuuttia myöhemmin numeroiksi 4-3 Karri Forsblomin passista joten tiukasta 4-3 tilanteesta kolmanteen erään.

Palloseura nousi Joonas Uimosen maalilla tasoihin ajassa 54:46 , maalin syöttivät Totte Moberg ja Aapo Alapuranen. Palloseura ei kuitenkin päässyt kauaa nauttimaan tasatilanteesta vaan KeuPa HT onnistui minuuttia myöhemmin menemään uudelleen johtoon Joni Airon tykitykselle. Johto kesti loppuun asti Palloseuran kovasta rynnistyksestä huolimatta.

Eemeli Parikka Palloseuran valmennuksesta kommentoi ottelua mediaryhmälle seuraavasti: Tiukkaa vääntöä. Hieno nousu kahteen otteeseen, mutta karvas tappio. Nyt katseet game seveniin. Hieno mahdollisuus ja hieno peli tulossa. Nyt vaan hitaat hämäläiset halliin ja kuudes kenttäpelaaja joukkueelle.

Sarjan ratkaisu joudutaan siis hakemaan seitsemännestä ottelusta keskiviikkona Forssasta . Kyseessä on muistaakseni Palloseuran historian ensimmäinen game 7. Kannattaa olla paikalla ajoissa!

Teksti ja kuva : FPS Mediaryhmä / Timo Tukia

ps. Sorry kun raportit tulevat kovin myöhään ja vähän lyhkäisinä, mutta ei näitä auton ratissa pysty kirjoittamaan!