Palloseura sai lauantai-iltaan vieraakseen RoKi Hockey:n, jonka kanssa viime kaudella pelattiin todella tiukkoja otteluita. Ja eipä jättänyt tämän iltainen ottelukaan hallin viittäsataa katsojaa kylmäksi.

Palloseura nousi heti ottelun toisella minuutilla vaaralliseen maalipaikkaan, mutta Mika Huhtasalon rystynosto nousi maalin yli.
Viiden minuutin kohdalla Palloseura piti hyvin kiekkoa RoKi päädyssä ja lopulta Erkki Laiholle tuli maalipaikka, mutta laukaus Sami Sunin eteensä torjumasta kiekosta meni ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Michal Kvasnica pääsi laukomaan, mutta Sami Suni RoKi maalilla selvitti tilanteen. Seuraavalla minuutilla Suni tarvitsi jo maalikehikoiden apua jotta maali pysyi puhtaana! Jere Ohtosen veto kilahti tolppaan. Hyvä paikka oli myös Konsta Ketelillä, mutta veto meni ohi maalin. Pari minuuttia ennen summeria yritteliäs Hunters laina Miska Varjosaari tuli hienosti maalille, mutta nosti yli maalin ja 12 kertaa torjunut Sami Suni selvisi tilanteesta. Petrus Lintoselle kertyi maalittomana päättyneessä avauserässä 5 torjuntaa.

Toiseen erään vierailija RoKi tuli hyvällä sykkeellä ja onnistui luomaan pari-kolme vaarallista tilannetta Petrus Lintosen vartioimalle maalille, mutta tulosta ei syntynyt.
Pikkuhiljaa ote kääntyi taas Vihreäpaitoille ja kultakypärä Miku Ronkainen haki hanakasti avausmaalia.
Erän yhdeksännellä minuutilla tapahtui, Arttu Rämön taklaus osui Eppu Varjamoa päähän ja tuomaristo videotarkastuksen jälkeen passitti Rämön pukukoppiin 5+20 rangaistuksen vuoksi. Ylivoima pyöri mukavasti ja laukauksiakin tuli, mutta aika kului eikä tulosta syntynyt kunnes Samuli Aaltonen otti ohjat käsiinsä ja tuli vauhdilla RoKi puolustajien välistä maalille ja yllätti Sunin ensimmäisen kerran ajassa 31:22. Avaus syötön Aaltoselle antoi Joona Tala, tilanne 1-0. Ja vauhtiin päästiin niin Palloseura iski ison rangaistuksen aikana vielä toisen maalin. Miku Ronkainen syöttti poikittais syötön Konsta Ketelille joka laukoi, kiekko tuli torjunnasta Michal Kvasnicalle joka laukoi sen maalin kattoon ja tilanne oli 2-0 ajassa 32:16.

Täyteen tultuaan RoKi onnistui kaventamaan numeroiksi, Saku Kivinen pääsi maalin edestä laukomaan kiekon ohi Petrus Lintosen ajassa 34:28. Hetkeä myöhemmin RoKilla oli paikka tasoittaa ottelu kun Eetu Moberg joutui jäähylle, mutta Palloseuran alivoima oli vahvaa ja kolmanteen erään lähdettiin Palloseuran johtaessa 2-1. Toisessa erässä Suni torjui 10 kertaa ja Lintonen 7 kertaa.

Kolmas erä alkoi Palloseuran ylivoimalla kun Paavo Tyni passitettiin jäähylle toisen erän lopuksi. Yv ei tuottanut lisäosumaa, mutta ennen kuin kolmas minuutti täyttyi siirtyi Palloseura 3-1 johtoon. Severi Savijoki nousi hyvin ja kiersi maalin, syöttö löysi maalin edestä Michal Kvasnican joka laukoi illan toisen maalinsa ajassa 42:58. Myöhemmin Mika Huhtasalo tuli hienosti maalille ja osui tolppaan. Ennen erän puoliväliä tuomittiin RoKi:n Heikki Huttuselle rangaistus ja Palloseura onnistui tekemään illan kolmannen yv-maalinsa. Miku Ronkainen toi kiekon yli hyökkäys siniviivan ja levitti laitaan Konsta Ketelille, joka eteni hieman ja laukoi kiekon komeasti ohi Sunin ja tilanne oli 4-1. Lopussa Palloseura pääsi vielä ylivoimalle ja Samuli Aaltonen ja Antti Järvelä ottivat pienet painit mutta nämä eivät muuttaneet tilannetta joten Palloseuralle mukava kotivoitto maalein 4-1, tämä tiesi sitä että kauppa Forssassa oli kiinni ja RoKi:n kauppareissu ei onnistunut vaan joukkue joutui pitkälle kotimatkalle tyhjin kassein 🙂 Kolmannessa erässä Suni torjui 13 kertaa ja Petrus Lintonen 9 kertaa.

Kuva: Kari Vahaniitty

Teksti: FPS Mediaryhmä/Timppa