Palloseuran ja KeuPa HT:n puolivälieräsarja jatkui neljännen ottelun merkeissä Keuruulla.

Ottelun alussa KeuPa HT jälleen tutusti otti otetta, mutta tällä kertaa pyöritys jäi lyhyemmäksi kuin sarjan aikaisimmissa otteluissa.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin Atso Lehtiselle , Palloseura ei tästä häkeltynyt vaan nousi vastaiskuun joka päättyi Mikko Lahtelan tekemään komeaan alivoimamaalin.  Santtu Hakasen kanssa kahdella yhtä vastaan päässyt Lahtela nosti hienosti rystyllä maalin kattoon. Maalin syöttivät Anssi Rantanen ja Paavo Tyni.

Myös Palloseura sai kokeilla ylivoimalla Patrik Forsbergin jäähyn aikana, mutta tulosta ei syntynyt. Parhaat paikat olivat jäähyn lopulla, mutta Joonas Uimonen ja Ivan Rybchyk eivät onnistuneet kohtuullisista paikoista huolimatta.

Toisen erän alkupuolella Palloseura pyöritti lähes kolme minuuttia yhtäjaksoisesti KeuPa HT:n päädyssä pystyen vaihtamaan pelaajia lennossa. Maalinteko ei kuitenkaan onnistunut kotijoukkueen väsynyttä viisikkoa vastaan.

Erän seitsemännellä minuutilla KeuPa HT:n Sampo Paulaharju joutui korkeasta mailasta jäähylle.  Paavo Tyni pääsi murtautumaan maalipaikkaan, mutta ei saanut kiekkoa Sami Sunin ohi verkkoon. Jäähyn toisella minuutilla Joni Airo karkasi  alivoimalla karkuun, mutta veivasi kiekon ohi maalin.

Palloseura puolestaan joutui alivoimalle ottelun puolivälissä kun Santtu Hakanen huitomisesta 2 minuuttiselle. KeuPa HT sai tällä kertaa melko hyvän painostuksen, mutta Palloseuran alivoima oli rautaa Petrus Lintosen johdolla.

Jäähyn päätyttyä Atso Lehtinen avasi Karri Forsblomille joka jatkoi laitaan Aleksi Karlssonille. Aksu löysi keskeltä Santtu Hakasen joka laukoi Palloseuran 0-2 johtoon ajassa 31:56.

Puolitoista minuuttia myöhemmin Palloseura meni 0-3 johtoon, Mikko Lahtela löysi syötöllään maalin eteen nousseen Joonas Uimosen joka harhautti Sunin ja siirsi kiekon verkkoon.

KeuPa HT sai loistavan kavennus mahdollisuuden kun Justus Mikkonen pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta kavennusta. Petrus Lintonen torjui varmasti Mikkosen yrityksen. Aleksi Karlssonin ehkä hieman huitoi, mutta kohtuu helposti rankkari tuomittiin.

Kolmannen erän alussa Palloseura kesti Totte Mobergin rangaistuksen ja jatkossakin Palloseuran puolustus oli todella vahvaa, kotijoukkue onnistuttiin ohjaamaan kulmiin ja puolustus peitti hyvin KeuPa HT:n vedot. Lopussa KeuPa HT otti Sunin penkille ja haki kavennusta. Petrus Lintonen piti nollastaan kiinni loppuun saakka, 17 sekuntia ennen loppua Justus Mikkonen pääsi yrittämään maalin kulmalta, mutta Petrus Lintonen torjui tämänkin joten Palloseura otti puhtaan 0-3 ja siirtyi sarjassa 3-1 johtoon ja pääsee yrittämään sarjan katkaisua lauantaina kotikentällään Forssassa.

Valmentaja Eemeli Parikka kommentoi ottelua seuraavasti: Tänään yksi kauden tasapainoisimmista otteluista. Puolustettiin hyvin ja maltilla ja hyökättiin viisikkona.
Jos joukkue voitti , voitti myös fanit oman kamppailunsa selkeästi!

Teksti ja kuva : FPS mediaryhmä /Timppa