Suomen Cup käynnistyi Forssan Palloseuran osalta kilpailun kolmannelta kierrokselta jolloin kaikki Mestis joukkueet tulivat mukaan kilpailuun. Avausvastustajaksi saapui viime kaudelta kovinkin tuttu Kiekko-Vantaa, joka tosin oli kesän aikana uudistunut lähes totaalisesti.

Ottelu alkoi tasaisesti ja molemmat pääsivät pyörittämään hetken aikaa peliä vastustajan päädyssä. Ajassa 4:04 K-Vantaa onnistui maalinteossa kun Atte Mäkisen siniviivan tuntumasta lähtenyt veto yllätti Petrus Lintosen.
Palloseuran tasoitus syntyi heti seuraavalla minuutilla. Mika Huhtasalo karkasi läpi ja onnistui ujuttamaan kiekon ohi K-Vantaan maalivahti Mikko Holopaisen. Maalin syöttivät Joona Tala ja Atso Lehtinen.
K-Vantaalle oli jäähy tulossa kun Paavo Tyni vapautti Otto Niemisen karkumatkalle mutta Holopainen onnistui torjumaan vedon. Ylivoima ei tuottanut tulosta kuten ei myöskään Vantaan ylivoima Eetu Mobergin istuessa erän lopulla.
1-1 tilanteessa Aleksi Karlsson nousi hyvin maalille mutta Holopainen peitti etukulman.
Palloseura meni ajassa 11:30 2-1 johtoon. Otto Nieminen syötti kulmasta ja Karri Forsblom laukoi suoraan syötöstä komean osuman.

Atso Lehtisellä oli hieno paikka tuikata kiekko tyhjänä ammottavaan K-Vantaan maaliin mutta kiekko pomppi sen verran että Holopainen ehti syöksyä tilanteeseen. Edellä mainitun erän lopun alivoiman aikana Karri Forsblom kikkaili hienosti ja pääsi maalipaikkaan mutta ilman tulosta joten avauserä Palloseuralle 2-1.

Toisen erän alussa Palloseura pääsi ylivoimalle Kristian Komben istuessa jäähyllä. Yv ei tuottanut tulosta mutta hetkeä myöhemmin syntyi 3-1 maali komean kuvion päätteeksi. Nieminen ja Forsblom syöttivät ja Mika Huhtasalo päätti tilanteen illan toiseen maaliinsa ajassa 23:25.
Ja kun ottelu eteni tästä noin minuutin niin tilanne oli jo 4-1. Miku Ronkainen onnistui viimeistelemään nollakulmasta maalivahdin suojien kautta. Syöttöpisteen maaliin kuittasi Totte Moberg. Samalla K-Vantaa vaihtoi maalivahti kun 17 kertaa torjunut Mikko Holopainen luisteli vaihtoaitioon. Maalille luisteli Sebastian Katajainen joka onnistuikin pitämään kymmenen minuuttia maalin koskemattomana kunnes Joona Vainion veto upposi ajassa 34:46. Joonan maalin syöttäjät olivat Eetu Moberg ja Topi Hägg. Palloseura pääsi vielä ylivoimalle ja Joonas Uimonen laukoi ylivoimalla numeroiksi 6-1 ajassa 37:47, tämän maalin syöttäjät olivat Miku Ronkainen ja Totte Moberg.

Kolmannessa erässä K-Vantaa onnistui ylivoimalla Eetu Mobergin istuessa jäähyboksissa. Roope Elimäki onnistui maalin edustalta yllättämään Petrus Lintosen ja tilanne oli 6-2. Vieraat saivat uuden yv-mahdollisuuden kun Totte Moberg oli jäähyllä mutta Palloseuran alivoima oli todella vahvaa. Kiekko-Vantaa käytti aikalisänsä kuutisen minuuttia ennen loppua ja otti pian Katajaisen pois maalilta. Kiekko pyöri tämän jälkeen Palloseuran alueella yli kolme minuuttia mutta mitään todella vaarallista vieraat eivät saaneet aikaiseksi. Palloseura onnistui purkamaan keskialueelle ja Karri Forsblom syötti tyhjän maalin eteen Mika Huhtasalolle joka viimeisteli loppunumerot 7-2 illan kolmannella maalillaan joten Huhtasalolle hattutemppu! Toinen syöttäjä oli Otto Nieminen.

Petrus Lintonen torjui ottelussa 21 kertaa, K-Vantaan maalilla Mikko Holopainen torjui 17 kertaa ja Sebastian Katajainen 20 kertaa.

Suomen Cup jatkuu Palloseuran osalta lauantaina vierasottelulla Porvoossa Huntersin vieraana. Kolmen joukkueen lohkosta voittaja selviää Cupin puolivälieriin.