Viikon toinen ottelu pelattiin lauantaina Forssassa. Ottelu oli perjantain ottelun tavoin loppuu saakka tiukka, mutta lopulta vierasjoukkue LeKi vei kaikki pisteet mukanaan maalein 1-4.

Avauserässä molemmilla oli paikkansa maalin tekoon, erätauolle lähdettiin silti maalittomassa tilanteessa. Palloseuran parhaat paikat olivat Konsta Nurmelle, jolle Alexei Linyayev petasi paikan jonka LeKi maalilla pelannut Valtteri Kyllinen selvitti, sekä Santtu Rantasella, joka ajoi vahvasti maalille.

Toinen eräkin mentiin lähes loppuun asti maaleitta, vaikka tilanteita riitti. Rasmus Orelmalla oli hieno maalipaikka, mutta Kyllinen tuli hyvin vastaan ja peitti laukauksen. Erän lopulla Palloseura oli juuri päässyt täysilukuiseksi kun joukkueet pelasivat hetken tasavajaalla, LeKi nousi alivoimalla hyökkäykseen ja Toni Lampo laukoi puolustajan jaloista siniviivan tuntumasta vedon joka yllätti Palloseuran maalilla pelanneen Topi Salokannaksen ja vieraat ottivat 0-1 johdon joka oli tilanne kahden erän jälkeen.

Kolmannen erän alussa Palloseura oli alivoimalla, kun Konsta Nurmi istui jäähyllä. Samuli Virtanen vapautti Santtu Rantasen läpi ja Santtu laukoi pelin 1-1 tasoihin ajassa 43:11. Maalin toinen syöttäjä oli Kasper Seppälä. Maalin jälkeen Palloseuralla oli mahdollisuus jopa toiseen alivoima maaliin saman jäähyn aikana. Valitettavasti Palloseuran hyvästä otteesta huolimatta LeKi pääsi iskemään 1-2 johtomaalin, Eemil Salonen malttoi hyvin maalin edessä ja nosti kiekon yli Topi Salokannaksen ajassa 46:18.

Palloseuralla oli hienoja paikkoja tasoitukseen, mutta vedot paukkuivat plexiin tai maalivahti Kyllinen selvitti ne. Lopussa Palloseura otti Topin pois maalilta. Vieraiden kolmas yritys tyhjiin onnistui ja LeKi otti 1-3 johdon ajassa 59:31 Toni Lampon illan toisella maalilla. Ottelun ratkettua LeKi pääsi vielä iskemään kiekon verkkoon ajassa 59:55 Ville Mattilan toimesta aivan maalin edestä loppunumeroiksi 1-4.

Joukkueet kohtaavat uudelleen ensi perjantaina Lempäälässä joten mahdollisuus revanssiin on heti seuraavassa ottelussa.

Pizzeria Mali lahjakortin Palloseuran maukkaimmasta suorituksesta kuittasi maalin tehnyt Santtu Rantanen.