Mestis jatkui jälleen tauon jälkeen totutulla rytmillä eli perjantai-iltana oli ottelu. Tällä kertaa Palloseura matkasi Turkuun taistelemaan 10-tien herruudesta TUTO Hockeyn vieraaksi.

Palloseura sai heti ottelun alkuun ylivoiman kun TUTO Hockeyn Mikko Laine joutui heti avaus sekunneilla jäähylle. Ylivoima ei tuottanut johtomaalia vaikka kiekko pomppi pari kertaa vaarallisesti Severi Soukan vartioiman TUTO maalin tuntumassa.

Palloseura hallitsi ottelun ottelun ensimmäistä kahdeksaa minuuttia mutta siitä huolimatta avausmaalin teki kotijoukkue TUTO Hockey. Mark Viitanen laukoi Jesper Larinmaan hyvästä poikittaissyötöstä kiekon Petrus Lintosen selän taakse kaksi vastaan yksi hyökkäyksen päätteeksi ajassa 8:56.

Palloseura nousi tasoihin ajassa 15:16. Riku Tuomola toi kiekon hyökkäyalueelle ja syötti vasemmalle Daniel Mäkiaholle jonka tarkka veto upposi takayläkulmaan ja tilanne oli 1-1. (Muistini sopukoista kaivan että myös Danielin isä Toni Mäkiaho laukoi ensimmäisessä pelissään Palloseuran paidassa maalin, vai olisikohan ollut 3 maalia!)

Palloseura sai erän toisen ylivoimansa ajassa 17:51 Sakari Salmisen jouduttua kiinnipitämisestä jäähylle. Ylivoima ei oikein lähtenyt käyntiin mutta tuotti kuitenkin tulosta! Totte Moberg vapautti omalta siniviivalta lähteneellä poikittaissyötöllä Jukka-Pekka Kurteliuksen karkuun ja tarkka takakulmaveto painui ohi Soukan ja J-P Kurtelius tuuletti uransa ensimmäistä Mestis maaliaan 36-vuotiaana. Toinen syöttäjä oli Erkki Laiho.

Maalirikas toinen erä

Palloseura osui myös seuraavalla ylivoimallaan, Mikko Laine istui illan toista rangaistustaan kun Palloseura onnistui, Joonas Uimonen toimitti siniviivalta maalille ja Karri Forsblom oli jäänyt Severi Soukan eteen vapaaksi josta hän ohjasi numeroiksi 1-3 ajassa 24:51.

Kolme minuuttia myöhemmin tilanne oli jo 1-4. Totte Moberg voitti hyökkäyspään aloituksen, Anssi Rantanen syötti viereen Paavo Tynille jonka rannevedon Jukka-Pekka Kurtelius ohjasi yläriman alle. Jukkikselle siis illan ja uran toinen Mestis maali!

TUTO Hockey sai kavennuksen aikaiseksi ottelun käännyttyä toiselle puoliskolleen, Mikke Levo laukoi siniviivan tuntumasta ja Petrus Lintosen edessä oli senverran trafiikkia että kiekko painui verkkoon ajassa 30:27.

Palloseuralla oli hieno paikka iskeä illan viides maali kun Juhani Tamminen syötti Jere Jokisen maalipaikkaan mutta Soukka sai patjan kärjen laukauksen eteen.

Hetkeä myöhemmin TUTO Hockey nousi maalin päähän kun Jasper Rannisto pääsi puolestaan laukomaan kauden ja Mestis-uransa avausmaalinsa noustuaan siniviivalta b-pisteeseen.

Palloseura osui erässä kuitenkin vielä kertaalleen. Ensin Riku Tuomola katkoi hyökkäys siniviivalla ja laukoi yläriman kautta yli. Totte Moberg haki kiekon ja syötti Joonas Uimoselle jonka laukaus pomppi yli maalin. Maalintakana kiekon nappasi Topi Hägg joka pyöräytti pelivälineen vanhanaikaisella ohi Soukan ja Palloseura meni 3-5 johtoon. Viides osuma oli samalla Palloseuran kauden ennätys yhdessä ottelussa.

Palloseura varmistelee voiton

Kolmannen erän neljännellä minuutilla TUTO Hockeyn Jere Karlsson nousi vaarallisesti maalipaikkaan kuitenkin onnistumatta. Seuraavalla minuutilla puolestaan Juhani Tammisen johtama Palloseuran ykköskenttä pyöritti rajusti mutta Severi Soukka torjui tuurilla ja taidolla useamman tilanteen.

Muutaman minuutin suvantovaiheen jälkeen Palloseura pyöritti hyvin kun ottelua oli jäljellä noin 8 minuuttia, Jyri Waajakoski laukoi vaarallisesti mutta Severi Soukka kesti samoin kuin pari minuuttia kestäneessä pyörityksessä tulleet laukaukset.

Palloseura joutui illan ensimmäisen kerran alivoimalle kun Jyri Waajakoski joutui koukkaamaan Juho Mäkelää joka oli vaarallisessa maalipaikassa.

TUTO otti ylivoimalla Severi Soukan penkille ja painoi kuudella-neljää vastaan. Petrus Lintonen joutui venymään komeaan hanskatorjuntaan jonka jälkeen pienet rähinät maalilla josta TUTO Hockeyn Mark Viitanen ja Palloseuran Eetu Moberg passitettiin jäähylle. TUTO jatkoi edelleen ilman maalivahtia mutta Erkki Laiho pääsi katkoon ja laukoi kiekon TUTO päätyyn, päädystä kiekko tuli sopivasti Juhani Tammisen lapaan ja Maestrolla oli helppo työ nostaa kiekko tyhjiin ajassa 57:35 varmistaen Palloseuralle neljännen voiton putkeen. Tappio oli TUTO Hockeylle seitsemäs putkeen.