Viikonlopun toisessa ottelussa Palloseura kohtasi Kalajoella JHT:n. Jännittävä kamppailu eteni jatkoajalle, josta kotijoukkue onnistui ylivoimamaalin turvin nappaamaan lisäpisteen. 

Ottelu alkoi Palloseuran osalta kehnosti, kun ajassa 1:57 JHT meni 1-0 Johan Karjalaisen takakulmalaukauksen yllättäessä Topi Salokannaksen. Erän puolivälin lähestyessä alkoi päätuomari Petrus Lintonen havaita sääntöjen vastaisia suorituksia, ensin ajassa 8:30 joutui Santtu Rantanen väkivaltaisuudesta boxiin, ja ennen tämän rangaistuksen päättymistä puolestaan JHT:n Konsta Piirainen lähti istumaan estämisestä. Kummankaan joukkueen yv-peli ei tuottanut tulosta. Myös ottelun seuraavan maalin teki kotijoukkue, Eetu Honkuri laukoi reboundista numeroiksi 2-0 ajassa 15:44.

Toiseen erään Palloseura tuli terävämmin ja pystyi heti alkuminuuteilla luomaan tilanteita Fredrik Vaahteran vartioimalle JHT:n maalille. Palloseura pääsi ylivoimalle, kun Niko Lång otti hyökköysalueen kulmassa kiinnipitämisestä jäähyn, Palloseuran ylivoima oli kuitenkin valitettavasti tehotonta. Pian jäähyn päättymisen jälkeen kuitenkin syntyi Palloseuran 2-1 kavennus jonka laukoi maalinkulmalta Kasper Seppälä, ajassa 26:00 syntyneen maalin syöttivät Alexei Linyayev ja Roni Ahonen. Puolitoista minuuttia myöhemmin JHT laukoi kiekon maaliin, mutta se hylättiin koska Topi Salokannas jyrättiin kumoon. JHT:llä oli pari minuuttia myöhemmin hieno tilanne kun pari kaveria pääsi läpi, mutta Topi Salokannas torjui hienosti läpiajon. Palloseuran loistopaikka oli vajaan 12 minuutin kohdalla, kun Santtu Rantanen syötti ja Rasmus Orelma laukoi 2vs1 hyökkäyksen päätteeksi, mutta Vaahtera torjui.

Palloseura nousi 2-2 tasoihin ajassa 36:43, Alexei Linyayev toi kiekon maalin tuntumaan ja laukoi, kiekko pomppi maalivahdin torjunnasta William Paschenille, joka laukoi kauden toisen osumansa ja peli oli tasan. Tämä oli toisen erän jälkeinen tilanne huolimatta JHT:n parista viime minuutin tilanteesta jotka Topi Salokannas torjui.

Kolmannen erän alku oli Palloseuralle katasfrofi, Markus Mäkitalo laukoi heti saatuaan kiekon Jarno Palolalta keskialoituksesta ja jostain käsittämättömästä syystä veto yllätti Topi Salokannaksen ja JHT otti 3-2 johdon ajassa 40:04.

Palloseura sain ylivoiman ajassa 47:08 kun Eetu Onikille tuomittiin kaksiminuuttinen poikittaisesta. Tälläkertaa Palloseura sai pelin pyörimään hyvin JHT päätyyn. Seppälälle pelattiin hieno paikka, mutta hän ohjasi ohi lähes tyhjästä maalista. Muitakin paikkoja oli kuitenkin ilman tulosta. Uusi ylivoima alkoi pian edellisen päätyttyä Josi Kähkösen estämisrangaistuksen myötä. Tämäkään yv ei tuonut tulosta. Nelisen minuuttia ennen summeria Palloseura kehitti JHT:n maalille kovan hässäkän, mutta Paschen eikä Linyayev saaneet survottua kiekkoa maaliin. Tasoitus syntyi vihdoin ajassa 56:48, Santtu Rantanen ajoi vauhdilla maalille ja tuikkasi kiekon etukulmasta maaliin, 3-3 maalin syötti Rasmus Orelma. Erän viimeisellä minuutilla Palloseura joutui alivoimalle kun Rasmus Orelma sai kampituksesta rangaistuksen. Palloseuran alivoima kesti erän loppuun, joten varsinaisen peliajan päätyttyä tasan aukeni Palloseuran pistetili tämän kauden Suomi-sarjassa.

Jatkoajalla JHT käytti ylivoimansa hyväkseen , ajassa 61:28 Niko Vehkaperä laukoi 4-3 voittomaalin.

Topi Salokannas torjui 41 kertaa, joukossa monta hyvää torjuntaa. Harmillinen lipsahdus miinuksena. Kotijoukkueen Fredrik Vaahtera torjui 40 kertaa.

Palloseuran valmennuksesta Nils Hagman kommentoi ottelua näin : Nousujohteinen peli, 3.s erä parasta Palloseuraa tällä kaudella. Kaksijakoinen peli kokonaisuudessa, mutta eka pinna kuitenkin pitkästä reissusta.

Ottelun tilastot TULOSPALVELUSSA

Kuva: Jaffa

Teksti: Timppa

ps. Yleensä en tuomareista sano paljon mitään, mutta nyt pitää mainita että Petrus Lintosen tuomarointi oli parasta mitä on Palloseuran syksyn peleissä ollut. Ei mitään roolin hakua vaan rauhallisesti rikkeistä jäähylle. Uskon että Petu on oikealla tiellä ja tulee etenemään raitapaita päällä vielä ylempiin sarjoihin! -TT