Palloseura kohtasi Liikunnan Riemun neljännen kerran , edelliset 3 kohtaamista voittanut Riemu oli jälleen vahva
Riemu tuli ottelun alkuun vahvasti ja lähes tyrmäsi Palloseuran kanveesiin alta kymmenen minuutin. Ottelu ensimmäistä maalia saatiin toki odottaa yli neljä minuuttia, ajassa 4:13 Riemun Léo Heikkinen viimeisteli näyttävän syöttelykuvion päätteeksi numeroiksi 1-0. Myös Riemun toinen maali oli sellainen , ettei Topi Salokannakselle jätetty mitään palaa torjua kun Vili Peräkylä laukoi maalinedustan poikittaissyötöstä numeroiksi 2-0 pelikellon näyytäessä aikaa 6:09. Tästä eteenpäin mentiin reilu minuutti ja kiekko oli jälleen vierasjoukkueen verkossa, puolustus päästi Saku Leinosen luvattoman helposti nousemaan kulmasta maalille josta kiekko survottiin kolmannen kerran Topi Salokannaksen selän taakse ja tilanne oli 3-0. Vaikka yksikään maali ei ollut mitenkään helppo, niin Topi Salokangas luisteli maalin jälkeen vaihtoon torjuttuaan kahdesti ja Joona Nurmikko tuli Palloseuran maalin suulle. Riemu jatkoi edelleen vahvasti ja Joona Nurmikko joutui antautumaan ajassa 9:24 kun Antonio Marchehani tuikkasi kiekon verkkoon joten Riemu meni 4-0 johtoon alta kymmenen minuutin.
Palloseura pääsi ylivoimalle kun ex-FPS peluri Kristian Pylvänäinen joutui istumaan estämisestä, Palloseura onnistui kaventamaan numeroiksi 4-1 kun Roni Ahonen laukoi komealla lämärillä takakulmaan ajassa 11:21, maalin syöttivät Samuli Virtanen ja Santtu Rantanen. Erän lopun Palloseura joutui pelaamaan pitkään alivoimalla, ja minuutin verran jopa kolmella viittä vastaan mutta alivoima toimi hyvin ja erätauolle mentiin numeroissa 4-1.
Toisessa erässä Palloseura kavensi Daniel Haverisen hienolla etukulmavedolla numeroiksi 4-2 ajassa 25:59, kavennusmaalin syöttivät Timofei Dorofeyev ja Roni Ahonen. Jäähyn jälkeen Palloseura joutui jälleen jäähyvaikeuksiin kun Dorofyev ja Rasmus Federley joutuivat vajaan minuutin välein jäähylle joten Riemu pääsi jälleen pelaamaan viidellä kolmea vastaan. Tästäkin alivoimasta selvittin.
Riemu onnistui kuitenkin iskemään viidennen osuman , maalivahti Juuso Laukkanen pysäytti kiekon maalin takana ja Roberts Bukalders vapautti nopealla avauksella Pekka Lagerbohmin läpiajoon, Joona Nurmikko oli ylänurkkavedon edessä voimaton ajassa 34:29 syntyneeseen 5-2 maaliin. Toisen erän jälkeinen tilanne oli 5-2.
Kolmannessa erässä ei ollut tilastotapahtumia, Palloseura haki hanakasti kavennusta , hyviltä paikoilta pääsivät maalintekoa yrittämään mm. Jalmari Mäkelä, Rasmus Orelma ja Tatu Formisto . Riemun maalilla Juuso Laukkanen joutui torjumaan erässä 11 kertaa, koko ottelussa hänelle kertyi 23 torjuntaa. Joona Nurmikko torjui kolmannessa erässä 5 kertaa, yhteensä Joonalle kertyi 26 torjuntaa ja torjuntaprosentiksi 92,86%. Torjuntojen joukkoon sopi mm.komea räpylätorjunta.