Palloseuran viikonlopun ensimmäinen ottelu pelattiin Savonlinnassa jossa pelattiin kahden perinteikkään seuran kauden ensimmäinen kohtaaminen.
Avauserä ehti vanhentua 2:35 kun SaPKo joutui alivoimalle Rasmus Kurosen saatua koukkaamisesta kaksi minuuttisen. Palloseura onnistui ylivoimalla ja meni 0-1 johtoon Santtu Rantasen ohjauksella, maalin syöttivät Alexei Linyayev ja Samuli Virtanen. Ottelua oli pelattu tässä vaiheessa 3:33.
Palloseura kesti alivoiman, kun maalintekijä Santtu Rantanen istui 2 minuuttiisen kampituksesta. Santulla oli myös hieno tilanne tehdä illan toinen maali kun pääsi läpiajoon, mutta SaPKo maalilla Juuso Laine selvitti tilanteen. Myös SaPKolla oli paikkoja, mutta Topi Salokannas torjui yritykset. Erän lopulla Palloseura pääsi uudelleen ylivoimalle, Olli Heiskasen rangaistus jatkui toiseen erään. Avauserän tilanne oli 0-1.
Toisen erän alussa jatkunut Palloseuran ylivoima ei tuottanut tulosta. Palloseura sai uuden yv:n kun Niklas Romppanen joutui kahden minuutin kohdalla jäähypelnkille koukkaamisesta. Tämä ylivoima pyöri hyvin, tulosta ei kuitenkaan syntynyt vaikka Arttu Rantanen ja myöhemmin Alexei Linyayev pääsivät laukomaan hyviltä tonteilta.
Jäähyn päätyttyä SaPKo nousi tasoihin, Palloseura ei saanut kiekkoa ulos alueelta, kuten monessa pelissä aikaisemmin. SaPKo karvasi kiekon Colon Cromielta metrin päässä siniviivasta ja kiekko pelattiin joukkueen ykköspyssy Joe Leinoselle joka nousi kulmasta keskelle ja laukoi yläkulmaan ajassa 24:49 numeroiksi 1-1.
Erän puolivälissä SaPKo pääsi ylivoimalle, mutta Palloseura kesti Konsta Nurmen istunnon. Palloseura joutui hetkeä myöhemmin alivoimalle, kun Rasmus Orelma joutui kampituksesta jäähylle hyökkäyspään kiekon tavoittelutilanteessa. SaPKo pyöritti vaarallisesti, mutta Palloseura kesti ja tilanne säilyi tasoissa. Erän viimeisellä minuutilla pilli soi jälleen Palloseuran jäähyn merkiksi, Daniel Haverinen passitettiin koukkaamisesta jäähylle. SaPKo sai kehiteltyä pari vaaran paikkaa jotka Topi Salokannas torjui. Toinen erä SaPkolle 1-0 ja ottelun tilanne toisen erän jälkeen oli 1-1.
Palloseura kolmannen erän alussa uudelleen johtoon, Timofei Dorofeyev laukoi ja Rasmus Orelma ohjasi kiekon verkkoon, ajassa 41:39 syntyneen 1-2 maalin toinen syöttäjä oli Jalmari Mäkelä. Seuraavalla minuutilla Palloseura pääsi ylivoimalle kun Henri Rahkonen istui kampituksesta. Paikkoja oli, mutta vedot paukkuivat plexiin tai logoon.
Palloseura joutui alivoimalle Martti Mäkisen jäähyn myötä ja SaPKo onnistui ylivoimamaalin teossa muutamassa sekunnissa, Santeri Lehmusoksa laukoi numeroiksi 2-2 ajassa 49:03. Tästä mentiin eteenpäin vain 24 sekuntia, kunnes kiekko oli jälleen Palloseuran verkossa. Kasper Piitulainen pääsi keskeltä vetopaikkaan ja terävä veto yllätti Topi Salokannaksen ja tilanne olikin yhtäkkiä 3-2. Palloseuran jäähy vaikeudet jatkuivat kun Rasmus Orelma sai ajassa 51:36 rangaistuksen. Loppukirin kannalta pahempi takaisku oli ajassa 57:30 tulleet Colin Cromien ja Santtu Rantasen yhtäaikaiset rangaistukset jotka kylläkin kestettiin, mutta SaPKo onnistui hallitsemaan kiekkoa jäähyjen jälkeenkin joten pisteet jäivät Savonlinnaan numeroin 3-2.
Hyvin torjunut Topi Salokannas torjui ottelussa 27 kertaa, SaPKo maalilla Juuso Laine torjui 26 kertaa.
Ottelun tilastot TULOSPALVELUSTA
Teksti: Timo Tukia