Palloseura päätti pohjoisen kiertueensa kohtaamalla Kajaanissa Hokin. 

Palloseura aloitti hyvin, ottelu ehti vanheta 2:55 kunnes Leevi Kannisto niittasi Palloseuran 0-1 edelle. Kannisto ja Aapo Alapuranen lähtivät syötönkatkon jälkeen nopeaan vastaiskuun. Kannisto käytti ”seinäsyötön” Alapurasella ja paineli itse keskeltä läpi maalipaikkaan, varma viimeistely takakulmaan ja tilanne siis 0-1.

Hokki onnistui ennen erän puoliväliä tasoittamaan hieman onnekkaasti (tai sitten Hokki tuntee tosi hyvin kotikaukalonsa!)  Samu Pyykkönen laukoi kauempaa ohi maalin, mutta kiekko pomppi maalin toiselle tolpalle josta samainen Pyykkönen kävi sen tuikkaamassa verkkoon Petrus Lintosen suojusten kautta, numerot 1-1.

Tasoitusmaalista ehti kulua vain 1:30 kun kiekko oli jälleen Fopsin verkossa, Hokin kultakypärä Oskari Siiki sai kiekon siniviivan kulmassa, tästä hän lähti ensin etenemään laitaa pitkin kunnes kääntyi keskustaa kohti, suorasta luistelusta lähtenyt terävä veto yllätti Lintosen ja tilanne oli 2-1 ajassa 10:35.

Erän lopulla jäähyiltiin, ensin istui Paavo Tyni. Hetken mentiin tasavajaata kun Anton Troshin joutui jäähylle. Palloseuran ylivoiman aikana Risto Mattila syyllistyi huitomiseen ja Palloseura pääsi kahden miehen ylivoimalle. Tämä tuotti tulosta erän viimeisellä minuutilla, Joonas Uimonen osui Rovaniemen ottelun tavoin ylivoimalla. Aleksi Karlsson yritti ensin sitten Paavo Tyni jonka jälkeen kiekko ajautui taempana olleelle Uimoselle joka laukoi kauden seitsemännen osumansa ja tilanne oli 2-2.

Toisen erän kolmannella minuutilla Karri Forsblom syötti hyvin ja Uimonen laukoi. Patrik Koivisto onnistui kuitenkin torjunnassaan ja tilanne säilyi tasoissa. Toisen erän ensimmäinen kymppi oli tämän jälkeen melko tarkkaa peliä eikä kummallakaan ollut kunnon paikkoja. Erän toisella puoliskolla paikkoja alkoi syntyä, Forsblom syötti jälleen hienosti ja Mika Huhtasalo laukoi, ilman tulosta. Myöhemmin Ivan Rybchyk oli nokikkain Koiviston kanssa, mutta ilman tulosta. Aivan erän lopulla Oskari Siiki laukoi hyvin, mutta Petrus Lintonen oli tarkkana ja nollasi vedon. Toisen erän ehkä säkehdyttävin suoritus oli kuitenkin Miku Ronkaisen ”perstaklaus” jolla pysähtyi maalipaikkaan pyrkinyt Taneli Kovaniemi (joka kävi Palloseurassakin lainalla parin ottelun ajan).

Palloseura oli kolmannen erän alussa hyvin pelissä. Aleksi Karlssonin vedon Koivisto torjui vaivoin. Kolmannessa erässä Petrus Lintonen oli työllistetympi. Toki tähän oli syynsä, Palloseura sai ensin väärästä vaihdosta kaksiminuuttisen, sen jälkeen Totte Moberg syyllistyi hyökkäyspäässä korkeaan mailaan, toki Troshinin naama oli kovin alhaalla, mutta naamaan osui. Alivoimalla puolestaan Hokki pelaaja kompuroi Atso Lehtisen mailaan joten Hokki sai pelata 40 sekuntia viidellä-kolmea vastaan. Palloseuralla puolestaan oli hyviä tilanteita Christoffer Seppelinin jäähyn aikana. Mika Huhtasalo ja myöhemmin Paavo Tyni laukoivat hyvin, mutta Koivisto kesti. Jäähyltä päästyään Seppelin sai sopivan roikkusyötön ja pääsi puolittain läpi. Terävä veto lipui hitaasti kohti maalia, mutta Atso Lehtinen ehti hätiin ja siivosi pelivälineen väljemmille vesille maaliviivalta ja Palloseuran maali varjeltui. Kolmannessakaan erässä ei siis maaleja syntynyt ja ottelu eteni jatkoajalle avauserässä tehtyjen maalien myötä.

Jatkoajalle oli tietenkin tilanteita, Mika Huhtasalo laukoi rystyllä hyvästä maalipaikasta yli. Kukaan muukaan ei onnistunut joten bonuspisteen kohtalo piti hakea voittomaali kilpailusta. Toisessa parissa onnistui ensin Karri Forsblom, mutta Risto Mattila veivasi ”Forsberg harhautuksella” tasoituksen. Kisa eteni jatkokierroksille jossa se ratkesi heti kuudennella kierroksella. Petrus Lintonen torjui Jesper Henrikssonin vedon ja Karri Forsblom puolestaan upotti varmasti kiekon Koiviston patjojen välistä verkkoon joten Palloseuralle kauden toinen voitto Kajaanissa ja kolmas Hokista. Pisteet jakautuivat Palloseuran eduksi 8-4.

Palloseuran parjattu alivoima oli viikonlopun otteluissa täyttä rautaa, yhtään ylivoimamaalia eivät vastustajat onnistuneet tekemään vaikka pääsivät pelaamaan jopa viisi-kolme ylivoimaakin. Sen sijaan Palloseuran ylivoima tuotti tulosta sekä Rovaniemellä että Kajaanissa!

Palloseuran valmennuksesta Eemeli Parikka kommentoi ottelua seuraavasti: Hyvä voitto. Pelattiin kaksi hyvää peliä ja kolmeen vieraspisteeseen pitää olla tyytyväinen. Tänään olisi toisessa erässä voitu ratkaista. Toisalta kolmannessa hienot av:t ja täytyy olla tyytyväinen, että vietiin peli jatkoajalle.

Palloseura käytännössä varmisti paikkansa kuuden sakissa. RoKi voi teoriassa nousta vielä tasapisteisiin mutta tämä vaatisi heiltä kolme voittoa kolmessa jäljellä olevassa pelissä ja Palloseuralle puolestaan kaikkien loppujen otteluiden häviämistä..

  1. Ketterä 48 ot. / 97 pist.
  2. K-Espoo 46  / 91 
  3. JoKP 45 / 84
  4. FPS 48 / 84 (Ketterä K, Hermes K, SaPKo V ja Ketterä K)
  5. KeuPa HT 48 / 80 ( TuTo V, Ketterä V, JoKP V. RoKi K)
  6. Hokki 48 / 76 (SaPKo K, KOOVEE K, IPK V, TuTo V)
  7. RoKi 49/ 75 (KOOVEE K, KOOVEE V, KeuPa HT V)
  8. IPK 48/ 71
  9. SaPKo 48/ 63
  10. Hermes 49/ 62

teksti: FPS Mediaryhmä / Timppa