Forssan Palloseura matkusti tänään kauden kolmanteen 10-tien derbyyn Marli Areenalle. Ensimmäisestä kohtaamisesta FPS onnistui hakemaan pisteet Forssaan Miku Ronkaisen viime hetkien voitto-osumalla, mutta kauden toisessa TUTO oli parempi Forssassa lukemin 2-5. Eilen Hakametsässä KOOVEE:lle hävinnyt FPS lähti hakemaan uusia lääkkeitä tehottomuuteensa ”ketjumyllerryksen” kautta. Kenties koko Mestis-kauden erikoisin ottelu päättyi TUTO:n voittoon lukemin 6-3 (4-1, 1-2, 1-0).

FPS sai hyvän startin ottelun avauserään. Heti ensimmäisissä vaihdoissa Jyri Waajakoski pyöritteli kiekkoa hyökkäyspäässä hyvin ja hetkeä myöhemmin Erkki Laiho oli maalipaikassa TUTO-vahti Kari Piiroisen ollessa kuitenkin etevämpi. Joona Vainio löysi ottelun neljännen minuutin kohdalla uudelleen Laihon hyvällä pystysyötöllä, mutta Piiroinen oli jälleen kiekon tiellä. Tilanteesta kenties hieman turhautuneena Laiho kävi niittaamassa itselleen 2+10 minuuttisen, jonka seurauksena isännät ottivat selvästi kuskin paikan. Ensin viiden minuutin kohdalla Matias Lehtonen kilautti ylivoimalla kiekon tolppaan. Pari kymmentä sekuntia myöhemmin Lehtonen kuitenkin sai uuden mahdollisuuden ja laukoi TUTO:n 1-0 johtoon Tarmo Reunasen syötöstä. Puolisen minuuttia myöhemmin TUTO:n Petteri Puhakka iski kiekon toistamiseen FPS-rysään hienon klap-klap-kuvion päätteeksi. Maalien jälkeen peli aaltoili päästä päähän molempien saadessa pari maalipaikkaa. Ajassa 13:00 TUTO:lla oli liikaa miehiä jäällä ja FPS onnistui käyttämään ylivoimansa hyväkseen. Hieman varjojen mailla alkukauden kulkenut Juhani Tamminen onnistui tärkeään paikkaan Anssi Rantasen tehdessä mainion maskin Piiroisen eteen. TUTO nappasi kuitenkin nopeasti isännän otteet kaukalossa, kun Kasper Simontaival pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta, mutta Tuomas Aalto torjui heppoisen vedon. Seuraavasta aloituksesta lukemat oli kuitenkin 3-1, kun Simontaival löysi b-pisteiden välistä Lehtosen, joka tälläsi illan toisensa. Ajassa 16:19 Olli Valtola kasvatti TUTO:n johdon jo 4-1:een Samuli Virtasen karmean hassin jälkeen hyökkäyssinisen päällä. Palloseura pääsi erän lopussa vielä ylivoimalle, joka jatkui toisen erän puolelle.

Asko Rantanen vaihtoi toiseen erään maalille Petrus Lintosen herätelläkseen joukkuetta – ja se onnistuikin, sillä ottelun toinen erä oli ylivoimasesti erikoisin erä tämän kauden osalta. Käytännössä aikavälillä 22:59-33:02 pelattiin koko ajan erikoistilanteella. Isäntien pelaaminen sekosi pahasti ja FPS pääsi peliin mukaan. Ensin Totte Moberg iski komeasti ranteella yläpeltiin ja tilanne 4-2. Samalla TUTO:n Tramo Reunanen ajoi rumasti Santtu Hakasen päälle, josta Reunaselle 2+10 minuuttia eli ylivoimaosumasta huolimatta FPS pääsi yrittämään uudelleen ylivoimaa. Palloseura pääsi pelaamaan lähes kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla, kun TUTO:n Mikko Laine otti kymmenen sekuntia myöhemmin kyynärpäätaklauksesta kakkosen. Kuin varkain FPS oli ottelussa mukana, kun Jyri Waajakosken löysähkö rannelaukaus upposi verkkoon ja taululla oli jo lukemat 4-3. Paljon on Palloseuran ylivoimaan kaivattu tehoja ja maali oli jo kolmas FPS:n ylivoimalla. Joni Mäkelä ajoi myöhemmin Paavo Tynin päälle ulosajon arvoisesti. Erikoistilanne kuitenkin tasottui, kun Miku Ronkaisen katsottiin toimineen samoin, kuitenkin ”vain” 2+10 minuuttisen arvoisesti. FPS ei kuitenkaan enää onnistunut ison rangaistuksen aikana tasoittamaan ottelua. Erikoisen toisesta erästä teki jäähyjen lisäksi se, että vasta ajassa 38:50 sai TUTO sai ensimmäisen laukauksensa kohti Petrus Lintosta. Lintosen startti ei olisi voinut olla karmivampi, sillä Saku Salminen laukoi viivasta isännät 5-3 johtoon Tarmo Reunasen vahvasta esityöstä.

Kolmannessa erässä FPS:ltä loppui bensa. Kasper Simontaival löi reboundin sisään Tarmo Reunasen laukauksen jälkeen ajassa 43:27 ja tilanne 6-3. Maalin jälkeen TUTO kontrolloi kenttätapahtumia mielin määrin ja väsynyt FPS rimpuili mukana. Janne Jokinen, Erkki Laiho ja Santtu Hakanen kuluttivat vuorollaan kertaalleen jäähypenkkiä, mutta enempää osumia ottelussa ei nähty, joten pisteet jäivät Turkuun.

Myös Mestis vetäytyy nyt maajoukkuetauolle, joka tulee FPS:n osalta täydelliseen aikaan. Eilen runkopelaajista loukkaantui epäonnisesti uudelleen Christoffer Sedoff sekä tänään Paavo Tyni jätti ottelun kesken. Loukkantumisten ohella tauon aikana Palloseuralla on hyvä hetki hieroa myös hyökkäyskuvioitaan kuntoon. Kausi jatkuu perjantaina 13.11. Kiekko-Espoon vieraana.