Palloseura matkasi perjantaina Järvenpäähän pelaamaan viikon toisen harjoitusottelunsa. Viikko sitten Haukat kävivät Forssassa ja nyt oli vastavierailun aika. Ottelu oli nyt edellistä tasaisempi ja ratkaisu jouduttiin hakemaan jatkoajalta.

Ottelun maalit:

Haukat 1-0 ; Maalittoman avauserän jälkeen Haukat onnistuivat siirtymään heti toisen erän alussa johtoon ajassa 20:15 Lukas Oleniuksen tekemällä maalilla.

FPS 1-1; Juuso Salo toi kiekon hyökkäysalueelle ja syötti keskelle josta Konsta Nurmi laukoi suoraan syötöstä pelin tasoihin, maalin toinen syöttäjä oli Grigory Semenov. Maalintekoaika oli 29:16.

Haukat 2-1; Haukat pääsivät pelaamaan 5vs3 ylivoimaa puolitoista minuuttia, tästä selvittiin, mutta juuri kun Martti Mäkinen vapautui jäähypenkiltä neljhänneksi kenttäpelaajaksi pääsi Petteri Kankkunen laukomaan b-pisteen kaarelta kotijoukkueen johtoon ajassa 36:38.

FPS 2-2; Palloseura otti aikalisän pari minuuttia ennen loppua ja maalivahti Tuomas Aallon penkille. Riski kannatti , sillä Alexei Linyayev pääsi laukomaan numerot tasoihin ajassa 58:19, maalin syöttivät Samuli Virtanen ja Roni Ahonen.

Haukat pääsivät vielä ylivoimalle kun ottelussa 5 kertaa 2 minuuttisen istunut 2-2 tasoitusmaalin tekijä Alexei Linyayev joutui jäähylle , mutta varsinaisella peliajalla ei maalia syntynyt joten jatkoajalle lähdettiin numeroissa 2-2.

FPS VOITTAA! Jatkoajalla kestettiin Linyayevin jäähy ja hetkeä myöhemmin Palloseura pääsi ylivoimalle joka tuotti tulosta, ratkaisijana jäähyltä päässyt Alexei Linyayev jonka lämäri suoraan Samuli Virtasen syötöstä upposi komeasti yli Matti Fingerroosin olkapään maalin takakulmaan. Maalin toinen syöttäjä oli Roni Ahonen. Ratkaisu syntyi ajassa 61:02.

Torjunnat: Haukat Matti Fingerroos 10+18+13+1=42 , FPS Tuomas Aalto 8+11+14+1=34

Palloseura pelaa ennen 12.9 käynnistyvää Suomi-sarjaa vielä yhden harjoitusottelun, se pelataan Lempäälässä LeKi:n vieraana 4.9.

Ottelun tilastot TULOSPALVELUSSA

Kuva: Tytti Tukia