Palloseura jatkaa vierasotteluputkessa, neljäs perättäinen vierasottelu pelataan Sunnuntaina 13.10 Jyväskylässä Liikunnan Riemun vieraana.

Ennen viikonlopun otteluita Riemu on Suomi-sarjan kärjessä, joukkue on kerännyt 8.ssa ottelussa 20 pistettä. Kertaakaan ”Koirat”, kuten joukkueen lempinimi kuuluu, ei ole jäänyt pisteittä vaan kaksi tappiota ovat tulleet jatkoajalla.

Riemun paras pistemies alkukaudella on ollut Forssalaisillekin tuttu Kristian Pylvänäinen tehoin 8+3. Kristian Pylvänäinen pelasi Palloseurassa kaudella 19-20, silloin parikymppisen nuoren miehen tehot vielä hakivat itseään sillä miehen saldo oli pelaamissaan 29 ottelussa 0+1. Leo Heikkinen on myös kerännyt 11 pistettä lukemin 5+6. Joukkueen tasaisuudesta kertoo että myös Paavo Kilponen on tehtaillut 11 pistettä (2+9)

Muita tuttuja Forssalaisille ovat Kristianin kaksoisveli Rene Pylvänäinen, joka pelasi Forssassa Kristianin tavoin kauden 19-20 ja jatkoi myös Mestiksessä kauden 20-21. Lisäksi Rene kävi lainapelurina kaudella 22-23 pelaamassa 8 Mestis ottelua tehoin 0+3. Tällä kaudella Rene on pelannut 4 ottelua tehoin 0+2. Sekä kolmantena ex-Palloseuran pelaajana maalivahti Tuomas Aalto, joka pelasi Mestiksessä HPK-lainana 20-21. Hattulasta kotoisin oleva Aalto johtaa tällä hetkellä Suomi-sarjan torjuntapörssiä torjuntaprosentin ollessa 95,4% , pelattuja ottelua on 3.

Juuso Laukkanen on pelannut Riemun maalilla 4 ottelua torjuntaprosentilla 89,0 ja Karri Långsjö yhden ottelun jossa torjuntaprosentti oli 94,4%.

Ennen sunnuntaita Riemu pelaa vielä lauantaina Haukkojen vieraana Järvenpäässä.

Riemun edelliset ottelut: Riemu – S-Kiekko 2-3(ja) , Riemu-Titaanit 8-1, SaPKo-Riemu 7-6(ja) Virkiä-Riemu 2-4, PEPO – Riemu 2-8

Riemu – FPS 13.10 klo 15:30 Lähi-Tapiola Areena, Jyväskylä , Leijonat TV

Palloseura sai pistetilin auki viime viikonloppuna kun Kalajoelta tarttui piste matkaan 3-4 jatkoaikatappion myötä.

Palloseuran pistepörssiä johtaa Alexei Linyayev tehoin 2+5. Tatu Formisto on tehnyt 1+4 ja kolmantena tuleva Santtu Rantanen 2+0.

Maalilla joka ottelussa tähän saakka urakoinut Topi Salokannas on torjunut 88,2% varmuudella. Joona Nurmikko on pelannut yhdessä ottelussa kolmannen erän jossa torjui kaikki 6 laukausta.

Palloseuran miehistöstä William Paschen lähti alkuviikosta kotiinsa Chicagoon, sopimuksen purku tapahtui pelaajan aloitteesta. Paschen ehti tehdä Suomi-sarjassa tehot 2+0. Kun Riemun osiossa kerrattiin entisiä Palloseuran pelaajia niin todettakoon että Palloseuran Jesse Poussu pelasi kaudella 21-22 Riemu paidassa 3 ottelua.

Daniel Haverinen on edelleen sivussa, Eetu Haarala tilanne on day to day.

Mahdolliset lainat selviävät lauantain / sunnuntai aamun aikana.

Palloseuran edelliset kamppailut: JHT – FPS 4-3(ja) , Raahe-K – FPS 3-2, LeKi – FPS 5-2, FPS – LeKi 1-4, Haukat – FPS 5-4