Palloseuran viikonvaihteen toiseen otteluun, jossa päästiin kuukauden tauon jälkeen kotihalliin, vieraaksi saapui Raahe-Kiekko.

Avauserää Palloseura hallitsi hienokseltaan, RK:n maalilla Miska Olander ehti venymään useaan hyvään torjuntaan, mm.Jalmari Mäkelä pääsi heti avausminuutilla kokeilemaan maalin kulmalta ja Rasmus Orelma neljännellä minuutilla oli lähellä maalintekoa ja erän puolivälissä Konsta Nurmi nousi hienosti koko kentän läpi, mutta Olander torjui etukulmavedon. Vihdoin ajassa 14:02 Palloseura meni 1-0 johtoon. Ensimmäisen Suomi-sarja ottelunsa pelannut Aaro Lomakka toi kiekon hyvin ylös ja syötti maalille josta Jesse Poussu onnistui toisella yrittämällä siirtämään kiekon ohi Olanderin. Maalin toinen syöttäjä oli Tuomas Väisänen.

Raahelaisilla oli myös hyvä paikka kun Tomi Tervo laukoi yhdeksännellä minuutilla, mutta Leevi Mäkelä torjui varmasti. Vieraiden toinen vaarallinen maalitilanne oli erän toiseksi viimeisellä minuutilla kun ensin Antti Myllyoja laukoi ja Tatu Rossinen pääsi yrittämään vielä reboundista, mutta Mäkelä kesti.

Toisessa erässä Palloseura pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun avauserän lopulla Raahelaisilla oli liikaa pelaajia jäällä, ylivoima ei tuottanut tulosta. Jäähyn jälkeen vierailla oli vaarallinen paikka jossa kiekko oli Aapo Muotion laukausta livahtaa Leevi Mäkelän suojuksista maaliin. Palloseuralla oli kolmannella minuutilla tilanne jossa Tatu Formiston laukauksen jälkeen näytti että kiekko meni maaliin, mutta oli kuitenkin sivuverkossa. Erää oli pelattu 6 minuuttia kun Palloseuralla oli loistopaikka, ensin Rasmus Orelma laukoi 2vs1 hyökkäyksen päätteeksi ja hetkeä myöhemmin Olander ui maalivahdin alueella sammakkoa, mutta Tatu Formisto laukoi yli maalin.

Palloseuran 2-0 maali syntyi ajassa 28:12. Konsta Nurmi toi jälleen kiekon hienosti ylös ja Kevin Reinsalu pääsi laukomaan, kiekko kimpoili sopivasti takatolpalle josta Santtu Rantanen siirsi sen verkkoon.

Erän loppupuolella Raahe-Kiekko oli hallitsevampi ja onnistui kaventamaan pelin numeroihin 2-1. Ensin Antti Myllyoja laukoi tolppaan, Palloseura pääsi kiekkoon, mutta purku siniviivan yli katkaistiin ja Raahe-K pääsi parilla syötöllä maalipaikkaan josta Aapo Muotio laukoi kavennuksen ajassa 39:29.

Kolmannessa erässä Raahe-K haki tasoitusta, joka olikin lähellä erän puolivälissä. Tatu Rossinen pääsi laukomaan suoraan maalin takaa tulleesta syötöstä, mutta Leevi Mäkelä torjui hienosti. Parisen minuuttia ennen erän loppua pääsi Otto Ohmeroluoma kokeilemaan hyvältä tontilta, mutta Mäkelä oli jälleen edessä. Tämän jälkeen Raahe-K otti aikalisän ja Olanderin penkille. Aloituksen jälkeen kiekko tuli Samuli Virtaselle, joka väkisin punnersi siniviivan yli ja laukoi kiekon tarkasti tyhjään maaliin ajassa 58:07 ja tilanne oli 3-1.Olander otettiin jälleen penkille muutamaa sekuntia myöhemmin. Kavennusta ei syntynyt ja lopulta Jalmari Mäkelä pääsi ajassa 59:09 tekemään loppunumeroiksi 4-1. Arttu Rantanen voitti puolustuspään aloituksen, kiekko tuli Rasmus Orelmalle joka vapautti Jalmari Mäkelän maalintekoon.

Valmentaja Nils Hagman mietti ottelua näin: Iso kasvu eiliseen verrattuna, paljon hyvää mutta vielä jäi myös parannettavaa. Kuitenkin henkinen kasvu tässä kohtaa tärkeämpää kuin pelillinen.

Kuva: Kari Vahaniitty

Teksti: Timo Tukia

Tilastot: Wisehockey