UTJ Mikko Aho tiedottaa kaksi mukavaa jatkosopimusta!

Palloseuran sisäisen pistepörssin voittanut Michal Kvasnica jatkaa Forssassa. Ensimmäisellä Mestis kaudellaan Palloseuran ykkösketjun sentterinä pelannut ”Kvasa” teki 19+24 pistettä. Karsinnoissa syntyi lisäksi tehot 1+2. Viime viikolla 23 vuotta täyttänyt tsekki oli Palloseuran ahkerin aloittaja, mies kumartui aloitukseen 834 kertaa ja voitti näistä lähes puolet. Peliaikaa kertyi keskimäärin 18.37 minuuttia/ottelu.

Palloseuran Instagram tiimi tavoitti Kvasan! 

”I’m already really excited for the new season and I hope it’s gonna be better than the last one. Enjoy your summer!”

”Olen nyt jo hyvin innoissani ensi kaudesta, josta toivon parempaa kuin päättyneestä kaudesta. Nauttikaa kesästä!”  kommentoi Kvasnica.

Puolustuksessa jatkaa hyviä otteita esittänyt Palloseuran oma kasvatti Samuli Virtanen. Kesäällä 27 vuotta täyttävä Samuli aloittaa jo yhdeksännen kautensa Palloseuran edustuksessa. Yhteensä Mestis otteluita on kertynyt 107, joista viime kaudella 40. Näissä syntyi Mestis ajan henkilökohtainen piste-ennätys 2+4. Hyvin puolustava Virtanen istui jäähyllä 26 minuuttia joka on suhteellisen vähän paljon pelaavalle puolustajalle. Peliaikaa kertyi keskimäärin 19:36 minuuttia ottelua kohti.

Palloseuran Instagram tiimi tavoitti myös Samulin!

Hyvillä fiiliksillä ja odottavin mielin uutta kautta kohti, mutta sitä ennen nautitaan kesästä! Hyvää kesää kaikille ja nähdään syksyllä hallilla!

Onnittelut jatkosopimuksista! Hienoa nähdä Michal ja Samuli jatkossakin Vihreässä paidassa! 

Michal Kvasnica ELITEPROSPECTS

Samuli Virtanen ELITEPROSPECTS

Kuvat: Tytti Tukia