Palloseura ja RoKi Hockey pelasivat perjantai-iltana Lappi-Areenalla Rovaniemellä viikonlopun ensimmäisen kohtaamisen, lauantaina on vuorossa toinen peli samassa hallissa.
Palloseura sai otteluun unelma alun, heti ensimmäisellä minuutilla saatiin ylivoima Paavo Tynin jäähyn myötä ja se tuottikin tulosta. Risto Saarinen ja Jere Ohtonen rakensivat ja Janne Laakkonen pääsi laukomaan kiekon tyhjiin kun RoKi vahti Roni Salmenkangas konttasi toisella tolpalla. Peli ehti vanhentua vain 37 sekuntia.
Palloseuran maalissa aloitti Tappara-laina Vilho Heikkinen, joka kuitenkin loukkaantui kahdeksannella minuutilla ja Alex Mäkelä tuli tutulle paikalleen tolppien väliin. Risto Saarisella oli hyvä tilanne tehdä Palloseuralle toinen osuma, mutta Salmenkangas torjui erän 16 minuutin kohdalla tulleen tilanteen. RoKi onnistui tämän jälkeen nousemaan tasoihin ajassa 18.15 kun Lauri Heino pääsi iskemään irtokiekon verkkoon maalin edustalta, avauserä 1-1.
RoKi meni ylivoimalla 2-1 johtoon ottelun puolivälin jälkeen yliovoimalla. Joonas Alanne pääsi laukomaan one-timerilla poikittaissyötöstä 2-1 ajassa 32:58. Palloseura nousi kuitenkin heti tasoihin, Tomi Niku avasi ja Miro Lehtimäki tykitti numeroiksi 2-2 ajassa 33:17. Palloseura pääsi ylivoimalle maalintekijä Alanteen istuessa jäähyllä, Lehtimäki laukoi kerran vaarallisesti, mutta lopun ylivoiman aikana RoKi kehitteli pahemmat tilanteet. Erän lopussa , ajassa 37:47 pääsi Elias Kaarela kiertämään vauhdilla Palloseuran puolustuksen ja laukoi tarkalla takakulma vedolla isännmät 3-2 johtoon. Tämä oli toisen erän jälkeinen tilanne.
Kolmannen erän viidennellä minuutilla Palloseura pääsi jälleen ylivoimalle, Janne Laakkonen syötti hienosti ja Miro Lehtimäki laukoi illan toisen maalinsa ajassa 45:36. 3-3 maalin toinen syöttäjä oli Risto Saarinen. RoKi onnistui kuitenkin kolmisen minuuttia myöhemmin siirtymään jälleen johtoon kun Jaakko Harjula tuli toisesta aallosta ja laukoi kiekon ohi Alex Mäkelän.
RoKi:n Jaani Holopainen sai 2 minuuttisen ajassa 55:25. Palloseura pyöritti hyvin ja otti vielä jäähyn lopulla Mäkelän pois maaliltaan. Tomi Niku, Kasper Seppälä ja viimeisenä kolme sekuntia ennen loppua Jere Ohtonen laukoivat, Ohtosen laukauksen jälkeen kiekko oli todella lähellä mennä maaliin, mutta Salmenkangas kesti ja pisteet jäivät Rovaniemelle numeroin 4-3.
Vilho Heikkinen ehti torjua 5 kertaa, Alex Mäkelälle kertyi 26 torjuntaa. RoKi maalilla Roni Salmenkangas torjui Mestis debyytissään 26 kertaa. Joukkueet siis kohtaavat uudelleen lauantaina 25.11 klo 17 alkaen.
Kuva: Tytti Tukia
Teksti: Timo Tukia