Runkosarjan kääntyessä loppua kohti Palloseura pelaa tällä viikolla 2 ottelua, molemmat viikon loppupuolella. Ensin perjantaina vieraaksemme saapuu KeuPa HT Keuruulta ja lauantaina on vuorossa runkosarjan viimeinen vierasottelu joka pelataan Kokkolassa.
Perjantain vastus KeuPa HT koki siirtorajalla pahan takaiskun, kun Mestiksen pistepörssiä johtava Leo Ring siirtyi Mestiksen kärkijoukkue IPK:n paitaan. Myöskin Latvialaispuolustaja Arturs Andzams vaihtoi maisemaan ja siirtyi Liigan puolelle HPK:n riveihin. Joukkue onkin ajautunut 7 ottelun tappioputkeen ja varmalta tuntunut ”villikortti” paikka alkaa olla uhattuna sillä KOOVEE on enää pisteen takana. FPS ja KeuPa ovat pelanneet kolmesti tällä kaudella. Forssassa KeuPa HT kiri lopussa 3-5 voittoon, Keuruulla ensimmäinen ottelu päättyi isännille 7-3 ja toinen 4-2. Palloseura johti kahta ensimmäistä ottelua toisessa tai kolmannessa erässä. Kolmannessa ottelussa FPS nousi kolmannen erän alussa 2-2 tasoihin, mutta KeuPa HT teki ylivoimalla johtomaalin ja viimeisen tyhjiin. Eli kuitenkin varsin tasaisesti joukkueet ovat pelanneet.
Kultakypärä siirtyi Ringin lähdön jälkeen Joni Airon päähän jolla on varsin hyvät tehot eli 22+22. Miiro Linjala seuraa tehoin 10+17 ja kolmantena on Jasper Rantanen numeroin 11+9. Samassa pistemäärässä on ex-FPS peluri Konsta Keteli tehoin 10+10. Toinen entinen Palloseuran peluri, Joni Kuoppala on puolustajan paikalta tehnyt 2+10 pistettä.
KeuPa HT’:n ykkösvahtina on viime kauden HK Zemgalen vahti Eriks Vitols. 29 pelattua ottelua (8-8-12) varsin hyvällä 90,59 torjuntaprosentilla. Juho Helander on saanut myös peliaikaa, pelaten 15 ottelua (3-3-8) eikä hänenkään torjuntaprosentti ole huono sillä ”koppi ” on tarttunut 88,82% varmuudella.
KeuPa HT:n edelliset ottelut: KeuPa HT – IPK 2-6, KeuPa HT – TUTO 0-2, Hermes – KeuPa HT 7-2, KeuPa HT – Jokerit 0-6, K-Espoo – KeuPa HT 4-0
FPS – KeuPa HT Perjantaina 1.3 klo 18.30 Forssan Jäähallilla
Lauantaina Palloseura pelaa runkosarjan viimeisen vierasottelunsa, Ottelu pelataan Kokkolassa ja isäntäjoukkueena on Hermes. Hermes taistelee tiukasti suorasta playoff paikasta ja on taulukossa kuudentena pari pistettä seitsemäntenä olevaa Kiekko-Vantaata edellä, joka lisäksi on pelannut yhden ottelun enemmän. Eli suora Playoff paikka on vahvasti Kokkolalaisjoukkueen omissa hyppysissä. FPS ja Hermes ovat kohdanneet tietenkin myös kolmesti. Forssassa ensin Palloseura voitti voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 2-1. Seuraavana pelattiin Kokkolassa jossa Hermes korjasi voiton maalein 6-3. Edellinen kohtaaminen oli Forssassa, josta Hermes haki niukan 3-4 vierasvoiton.
Hermeksen pistepörssin kärki on tasainen sillä 40 pistettä ovat keränneet Arttu Lausniemi (16+24) , Kalle Matikainen (12+28) ja Topias Liljamo (10+30) Eero Klintrup on lähituntumassa tehoin 17+21. Palloseuraa pari kautta edustanut Veikka Kärjä on tehnyt 3+12 ja Palloseurasta Slovakian kautta Kokkolaan loikannut Michal Kvasnica on tehnyt Hermes paidassa viidessä pelissä 1+3.
Jesse Haukka on Hermes maalilla torjunut 24 ottelua saldolla 10-6-7, torjuntaprosentti hänellä on 90,85. Visa Vedenpää on pelannut 13 peliä (7-0-6), hänen torjuntaprosentti on 89,52.
Hermeksen edelliset ottelut: Hermes – K-Vantaa 1-3, Hermes – JoKP 4-5, Hermes – KeuPa HT 7-2, Hermes – Hokki 4-1 , Hermes – Jokerit 3-6. Ennen lauantain FPS ottelua Hermes pelaa perjantaina Turussa TUTO:n vieraana.
Hermes – FPS lauantaina 2.3 klo 17:00 Kokkolan Jäähallilla , MTV Katsomo
Palloseuran viimeviikko oli tuloksien valossa heikko. Etenkin kotiottelut Hokkia ja KOOVEE:ta vastaan olivat sellaisia jotka ”piti voittaa” . No Hokki kesti loppuun saakka Palloseuran rynnistyksen ja voitti 1-2. KOOVEE ratkaisi ottelun joa 0-5 päättyneessä avauserässä, ja vaikka FPS työllisti KOOVEEn maaliavhti 33 torjunnan edestä, niin oma maalitili jäi avaamatta.
Justus Ojalalla on edelleen kultakypärä päässään, tehoin 3+14. Armeijan metsäkeikalla viikon ollut Viljami Jokirinne on tehnyt 3+11, vaikka on joutunut jättämään useita otteluita väliin. Risto Saarisella on 6+7.
Maalilla Alex Mäkelä pelasi Hokki ottelun ja KOOVEE ottelun murheellisen avauserän, Axun torjuntaprosentti on 89,03. Ville Viskari pelasi K-Vantaa ottelun ja KOOVEE ottelussa pari erää. Vikken torjuntaprosentti on 86,30.
Palloseuran edelliset ottelut: FPS – KOOVEE 0-6, FPS – Hokki 1-2, K-Vantaa – FPS 6-1, JoKP – FPS 5-4 (ja) Ketterä – FPS 6-3
Poissaolijat (tilanne 27.2)
Markus Lahtinen ( ylävartalovamma / noin viikko)
Malte Hasselgren (kausi paketissa)
Mestis julkaisi myös karsintojen otteluohjelman joka pelataan paras seitsemästä systeemillä (2-2-1-1-1) eli ensin pelataan kaksi peliä Kajaanissa ja sitten seuraavat kaksi peliä Forssassa.