TUTO Hockey ja Forssan Palloseura kohtasivat harjoitusottelun merkeissä Tarvasjoen ATP-Areenassa. Tuttujen vihollisten kohtaamisessa kuskin paikalla oltiin vuoron perään, mutta lopulta TUTO Hockey onnistui nappaamaan voiton jatkoajalla maalein 3-2 (1-0, 0-2, 1-0, 1-0).

TUTO Hockey siirtyi 1-0 johtoon ajassa 6:23, kun viime kaudella Palloseurassakin muutaman pelin pelanneelle Ville Niemiselle pelattiin paikka maalin kulmalle ja tarkka veto takakulmaan yllätti toisen ottelunsa FPS:n maalin suulla aloittaneen Tuomas Aallon. Palloseuran ensimmäinen tilanne oli erän puolivälissä. Paavo Tyni pääsi laukomaan, mutta TUTO-vahti Kari Piiroinen torjui. Hetkeä myöhemmin Miku Ronkaista taklattiin rumasti selästä, mutta tuomariston kädet pysyivät alhaalla. Vaihtoaitioon luistellessa Miku syyllistyi koukkaamiseen ja TUTO Hockey pyöritti lähes kaksi minuuttia ylivoimaa, mutta Palloseuran alivoima kesti. Jäähyn päättymisen jälkeen FPS:n Niklas Saha ja Eetu Moberg pääsivät kahdella yhtä vastaan, mutta ilman tulosta. Erän loppupuolella Totte Moberg laukoi vaarallisesti, mutta Piiroinen sai torjuttua kiekon muikkuverkkoihin. Seuranneesta aloituksesta Miku Ronkainen laukoi hyvin, mutta Piiroisen hanskakäsi oli vedon tiellä. Palloseura sai vielä mahdollisuuden ylivoimalla, kun Nieminen sai 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Tasoitusta ei kuitenkaan syntynyt. Avauserässä Kari Piiroinen torjui 9 kertaa ja Tuomas Aalto 7 kertaa.

FPS nousee rinnalle ja ohi

Toisen erän alussa Paul Manushin nousi ensin hyvin hyökkäykseen, mutta syyllistyi maalin takana korkeaan mailaan ja TUTO sai ylivoiman. Palloseuran alivoima toimi jälleen hyvin. Toisen erän avauskympillä kummallakaan ei ollut pahemmin tilanteita. Olli Maansaari järjesteli ja Miska Ronkainen laukoi, mutta jälleen ilman tulosta. Hetkeä myöhemmin TUTO Hockey:n Jonne Jantunen karkasi läpi ja Joonas Sillanpää kaatoi hänet. Seuranneesta rangaistuslaukauksesta Jantunen ei onnistunut ohittamaan Tuomas Aaltoa. Tämän jälkeen peli muuttui avonaisemmaksi ja tilanteita alkoi syntyä. TUTO:n Roope Kallion vedon Aalto torjui hienosti. Palloseuran Peteris Pujatsilla ja Olli Maansaarella oli tasoituspaikat, mutta vielä ilman tulosta. FPS:n 1-1 tasoitusmaali syntyi ajassa 33:43. Paul Manushin onnistui maalin edestä laukomaan kiekon ohi Piiroisen. Maalin syöttivät Miska Ronkainen ja Joona Tala. Palloseura pääsi ylivoimalle ajassa 35:29, kun Aleksi Poikola joutui poikittaisesta mailasta boksiin. Vajaan minuutin pyörityksen jälkeen Paavo Tyni pääsi laukomaan Palloseuran 1-2 johtoon Karri Forsblomin kurittaessa vanhaa seuraansa syötöllään. Anssi Rantaselle maaliin myös syöttöpiste. Maalin jälkeen TUTO pääsi vielä maalipaikkaan ja Joonas Uimonen joutui huitomisesta jäähylle, mutta Palloseuran alivoima oli jälleen mainiota ja kolmanteen erään lähdettiin Palloseuran johtaessa 1-2. Toisessa erässä Piiroinen torjui 10 kertaa ja Aalto puolestaan 8 kertaa.

Niemi ja Sillanpää järjestävät torstaitanssit

Kolmas erä alkoi jälleen tunnustellen. TUTO Hockey:n Kallio oli jälleen hyvässä paikassa, mutta Aalto oli varma. Karri Forsblom puolestaan nousi vaarallisesti toiseen päätyyn, mutta Piiroinen torjui vedon. Ennen erän puoliväliä Aleksi Karlsson punnersi hienosti maalipaikkaan, mutta ilman tulosta. Hetkeä myöhemmin Joona Tala pääsi kokeilemaan maalin tekoa, mutta numerot pysyivät muuttumattomina. Reilut neljä minuuttia ennen loppua TUTO:n Valtteri Niemi murjoi jäässä olevaa forssalaispeluria poikittaisella mailalla ja hetken tilannetta seurattuaan Joonas Sillanpää otti Niemen käsittelyyn. Tuomaristo antoi molemmille ottelurangaistuksen ja TUTO sai vielä ylivoiman, jonka onnistui käyttämään hyväkseen ajassa 57:25. Olli Valtola pääsi laukomaan hyvästä poikittaissyötöstä numerot tasoihin 2-2. Viimeisellä minuutilla Paul Manushin ja Miska Ronkainen kehittelivät vielä vaaralliset tilanteet, mutta varsinaisen peliajan päätyttyä tasan 2-2 lähdettiin hakemaan ratkaisua jatkoajalta. Jatkoajalla Aleksi Karlsson nousi avausminuutilla hyvin hyökkäykseen, mutta ilman tulosta. Hetkeä myöhemmin ajassa 60:59 TUTO Hockey iski voittomaalin. Tuomas Aalto torjui ensin Ville Niemisen laukauksen, mutta Roope Kallio ehti paikalle ensimmäisenä ja iski irtokiekon verkkoon.

– Tiukka ja tasainen peli. Samantyyppinen varovainen alku otteluun, kuin Kiekko-Vantaata vastaan, mutta mukavasti päästiin otteluun mukaan. Omien merkintöjen perusteella oltiin jopa aktiivisempi joukkue. TUTO laittoi paikoista sisään. Maalivahtipeli oli hyvää puolin jos toisin. Huomenna päästään sitten testaamaan kotikaukaloa, FPS:n maalivahtivalmentaja Ville Nyrönen kommentoi ottelun jälkeen.

TUTO HOCKEY – FPS 03.09.2020

06:23 1-0 Ville Nieminen (Timi Lehti, Saku Salminen)
33:43 1-1 Paul Manushin (Miska Ronkainen, Joona Tala)
36:20 1-2 YV Paavo Tyni (Karri Forsblom, Anssi Rantanen)
57:25 2-2 YV Olli Valtola (Jesper Larinmaa, Saku Salminen)
60:59 3-2 YV Roope Kallio (Ville Nieminen)

Kari Piiroinen 9+10+14+0=33
Tuomas Aalto 7+8+7+2=24

TUTO HOCKEY 3 x 2 min + 1 x 10 min + 1 x 25 min
FPS 5 x 2 min + 1 x 25 min