Mestis karsintojen ensimmäinen kierros , joka ratkeaa paras seitsemästä systeemillä, jatkui Kajaanissa toisen ottelun merkeissä.
Avauserä oli sekavaa peliä, kiekkokontrolli oli molemmilla joukkueilla heikkoa. No toki molemmilla oli pari-kolme kohtuullista maalipaikkaa ja Hokki onnistui kertaalleen maalinteossakin kun Joel Mykkänen nosti kiekon heittäytyneen Alex Mäkelän yli verkkoon ajassa 15:40. Palloseuran paras paikka oli heti alussa Justus Ojalalla.
Toisen erän alku oli vahvaa Hokin painostusta, ja Oskari Lahtinen joutui jäähylle. Hokin maali oli todella lähellä ja tilannetta tarkasteltiin videolta, ei maalia. Hetken kuluttua Hokki otti kuitenkin 2-0 johdon kun Juuso Aaltonen peruutteli maalin eteen ja ohjasi kiekon verkkoon ajassa 22:45. Hokin painostus jatkui mutta Palloseuran puolustus kesti mv.Alex Mäkelän johdolla.
Palloseura onnistui kaventamaan ajassa 31:24, Samuel Zahradnik levitti keskeltä oikeaan laitaan josta Tomi Palo laukoi suoraan syötöstä kiekon Kristian Tammisen ohi verkkoon, maalin toinen syöttäjä oli Juuso Fagerström.
Palloseuran tasoitus oli lähellä kun Risto Saarinen pääsi karkuun mutta epäonnekseen laukoi tolppaan 35 minuutin paikkailla. Toisen erän jälkeinen tilanne oli 2-1.
Palloseura aloitti vahvasti kolmannen erän vahvasti ja Juuso Fagerström oli todella lähellä tasoitusta, mutta Kristian Tamminen onnistui torjunnassaan.
Hetkeä myöhemmin, ajassa 43:46 ,Palloseura nousi kuitenkin tasoihin, Juuso Fagerström syötti keskelle ja Samuel Zahradnik laukoi suoraan syötöstä pelin 2-2 tasoihin.
Hokki pääsi kuitenkin pari minuuttia myöhemmin uudelleen johtoon Palloseuran puolustus sekoilun jälkeen. Alex Mäkelä torjui ensin hienosti Eetu Selänteen paikan, mutta Selänne seurasi ja syötti maalille nousseelle Santeri Yli-Suutalalle joka pääsi laittamaan lähes tyhjiin Forssalais puolustuksen seuratessa katseella. 3-2 maalista mentiin vajaa pari minuuttia eteenpäin, kun Tuomas Komulainen katkaisi Palloseuran hyökkäykseen lähdön ja karkasi läpi, Komulainen viimeisteli varmasti numeroiksi 4-2..
Palloseuran selkä ei kuitenkaan katkennut vaan 4-3 kavennus syntyi ajassa 48:09. Oskari Lahtinen laukoi siniviivalta, ja Justus Ojala napautti kiekon ilmasta ohi Tammisen, maalin toinen syöttäjä oli Miska Vilppola.
Samuel Zahradnik syötti hienosti, mutta Juuso Fagerströmin ohjaus jäi kevyeksi kun kolmetta erää oli jäljellä vajaa kuusi minuuttia. Hetkeä myöhemmin Palloseura pääsi Jiri Parviaisen hyökkäyspään jäähyn ansiosta. Nyt sentään päästiin pyörittämään, mutta kaivattua tasoitusta ei syntynyt. Palloseura joutui puolestaan pahasti alivoimalle ajassa 57:17 kun Otto Pasonen joutui huitomisesta istumaan. Palloseura kesti alivoiman, mutta kiri aikaa enää vajaa minuutti. Palloseura otti heti Mäkelän pois maaliltaan. Tuomas Komulainen pääsi laukomaan kaukaa tyhjiin, mutta veti tolpan kautta ohi ja tuli pitkäkiekko. Palloseura otti samalla aikalisän puoli minuuttia ennen loppua. Palloseura kehitti vielä paikkoja , mutta tasoitusta ei syntynyt joten Hokki otti sarjassa toisen voittonsa ja johtaa sarjaa nyt 2-0. Sarja jatkuu tiistaina ja keskiviikkona Forssassa, virheet pitäisi saada minimiin, sillä sekä Hokin kolmatta että neljättä maalia edelsi vieraiden puolustusvirhe.
Alex Mäkelä torjui ottelussa 30 kertaa, Kristian Tamminen Hokki maalilla torjui 20 kertaa.
Kuva: Kirsi Toivonen
Teksti: Timo Tukia