Palloseuran harjoitusottelut jatkuivat Turussa TUTO Hockeyn isännöimässä ottelussa.

Avauserän vei kotijoukkue TUTO 1-0. Palloseuran parhaat tilanteet olivat erän loppupuolella. Lähimpänä maalintekoa oli Malte Hasselgren joka kilautti tolppaa.

Palloseuran tasoitus syntyi ylivoimalla ajassa 23:55. Miro Lehtimäki ja Tomi Niku rakensivat ja Malte Hasselgren ohjasi tasoituksen maalin edestä. Tasatilanteessa pelattiin nelisen minuuttia kunnes TUTO otti uudelleen johdon illan toisella ylivoimamaalillaan. Ajassa 33:39 Karri Forsblom teki numeroiksi 3-1, jälleen ylivoimalla. Puolitoista minuuttia edellisestä TUTO teki illan ainoan tasavoima maalinsa siirtyen 4-1 johtoon. Tämä oli toisen erän jälkeinen tilanne.

Kolmannen erän alkupuolella Malte Hasselgren ja Miro Lehtimäki pääsivät kahdella yhtä vastaan tilanteeseen. Hasselgren syötti ja Lehtimäki viimeisteli varmasti numeroiksi 4-2 pelikellon näyttäessä aikaa 43:03.

TUTO kuitenkin pääsi erän toisella puoliskolla pelaamaan lähes 2 minuuttia 5vs3 yv:tä. Tuloksena kotijoukkueelle 2 lisämaalia. Palloseura pääsi myös kokeilemaan ylivoimaa kun Eki Laiho sai illan toisen jäähynsä. Palloseura otti samalla aikalisän ja HPK-lainavahti Kaj Saarisen pois maaliltaan. YV tuotti tulosta kun Malte Hasselgren tuikkasi maalin edestä kiekon verkkoon ajassa 55:29 ja tilanne oli 6-3. Samassa ajassa TUTO:n Mikke Levo sai 2+2 minuuttisen ja Palloseura jatkoi ylivoimalla ilman maalivahtia. Hyvistä paikoista huolimatta ei enää lisäosumia syntynyt paitsi tyhjään Palloseuran nuottaan 3 sekuntia ennen täyttä aikaa joten loppunumerot olivat siten 7-3.

Ottelun tilastot löytyvät Mestiksen sivuilta.

Artikkelikuva : Tytti Tukia

Päävalmentaja Christer Nylundin kommentit ottelun jälkeen: