Palloseura sai viikon toiseen otteluun vieraita Tampereelta kun KOOVEE saapui vieraaksi Forssan lauantai iltaan. KOOVEE oli voittanut kaikki vieraspelinsä tällä kaudella, mm. Jokerit, Ketterän ja kärkijoukkue IPK:n

Palloseura aloitti väkevästi ja heti avausminuutilla Michal Kvasnica oli maalipaikassa. Avausmaali syntyi ajassa 2:10 kun Otto Pasonen pääsi keskeltä laukomaan kiekon ohi KOOVEE vahti Verneri Virtasen. Maalin syöttivät kauden ensimmäinen Mestis ottelunsa pelannut Konsta Nurmi ja Malte Hasselgren.
Yhdeksännellä minuutilla Kvasnicalla oli taas hieno paikka, mutta jostain tuli vielä mv Verneri Virtasen patja väliin. 
KOOVEE sai hieman otetta, Elias Ruusu pääsi ohjaamaan lähietäisyydeltä, mutta Alex Mäkelä oli valppaana ja torjui. Kolmisen minuuttia ennen summeria pääsi vieraiden Santtu Hakanen laukomaan keskeltä, mutta Mäkelä torjui hienosti jaloillaan.  Ottelun ensimmäinen rangaistus tuli Palloseuran Erik Heikkilälle ajassa 18:29 , mutta vieraiden ylivoima jäi kesken koska Jeremi Wehmas joutui kiekon sulkemisesta reilua minuuttia myös jäähypenkille.
Avauserän jälkeen Palloseura johti 1-0.

Toisen erän alussa Palloseura pääsi noin minuutin ylivoimalle ja loi hienoja paikkoja, maalia ei kuitenkaan tullut.
Joel Ratkovic Berndtsson joutui korkeasta mailasta istumaan ajassa 26:04, alivoimasta selvittiin, mutta täyteen tultuaan KOOVEE onnistui tasoittamaan Tomi Purmolan tarkalla etuyläkulmavedolla ajassa 28:08.
Vierailla oli hieno tilanne mennä johtoon kun Niko Lahtinen pääsi kokeilemaan 2vs1 hyökkäyksen päätteeksi, Alex Mäkelä torjui hienosti, mutta tilanteesta tuomittiin Konsta Nurmelle kiinnipitämisestä rangaistus. Palloseuran alivoima kesti ja pari minuuttia myöhemmin Palloseuralle tarjoutui ylivoimaa kun vieraille tuomittiin väärästä vaihdosta jäähy. Yv ei tuottanut tulosta joten kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteessa 1-1.

Kolmannen erän alussa ei tilanteita ollut, kunnes yhtäkkiä Miro Lehtimäki karkasi Tomi Nikun hienosta avauksesta läpiqjoon eikä erehtynyt vaan harhautti hienosti Verneri Virtasen ja vei Palloseuran uudelleen johtoon ajassa 42:37. Maalin toinen syöttäjä oli Janne Laakkonen.
Palloseuralla oli hyvä pyöritys erän kuudennella minuutilla, lopulta Viljami Jokirinne laukoi yli ja tilanne raukesi.
Palloseura pääsi ylivoimalle kun Janne Seppänen lähti huitomisesta boxiin ajassa 46:46, yv ei tuottanut tulosta. Pian jäähyn päättymisen jälkeen kuitenkin helähti, Viljami Jokirinne otti hienosti ”tyhjät” pois ja laukoi tarkasti kiekon verkkoon ajassa 49:14, 3-1 maalin syöttivät Joel Ratkovic Berndtsson ja Otto Pasonen.
Palloseuran kapteenille Samuli Virtaselle tuomittiin koukkaamisesta rangaistus ja puoliminuuttia myöhemmin Oskari Lahtinen sai korkeasta mailasta joten vieraat saivat pelata puolitoista minuuttia 5vs3 ylivoimaa, Jakub Michalek otti ison blokin ja Alex Mäkelä oli kuin muuri joten tilanteesta selvittiin.  Puoliminuuttia toisen jäähyn päättymisen jälkeen Palloseura meni 4-1 johtoon Justus Ojalan uran ensimmäisellä Mestis maalillaan jonka syötti Jere Ohtonen. Maali tehtiin ajassa 57:06 ja ottelu käytännössä ratkesi tähän lopullisesti. KOOVEE joutui vielä alivoimalle, mutta Palloseura lähinnä piti kiekkoa ja varmisteli ensimmäistä kolmen pisteen kotivoittoa.

Alex Mäkelä oli jälleen maalilla todella vahvassa vedossa torjuen 27 laukausta. KOOVEE:n Verneri Virtanen torjui 28 kertaa.

Kuva: Kari Vahaniitty

Teksti: Timo Tukia