Palloseuran viikon kolmas, ja viimeinen, ottelu pelattiin lauantaina kotihallissa Kokkolan Hermestä vastaan.

Kuten useasti aiemminkin , pääsi vastustaja ottelun alussa johtoasemaan. Kiekko pomppi sopivasti maalin edessä päivystäneelle Santeri Sululle joka nosti kiekon verkkoon ajassa 3:28.
Palloseuran tasoitusta ei tarvinnut odottaa kovinkaan kauaa, Santtu Rantanen avasi hyökkäyksen, Justus Ojala levitti oikealle josta Erik Heikkilä pääsi laukomaan pelin numeroihin 1-1 ajassa 5:20.
Palloseura meni 2-1 johtoon ajassa 9:38, Samuli Virtanen laukoi ja Risto Saarinen ohjasi kiekon verkkoon. Maalin toinen syöttäjä oli Eetu Santanen.
Palloseura oli hyvä painostus, mutta virheen seurauksena Hermeksen maalintekijä Santeri Sulku karkasi läpiajoon, Alex Mäkelä ei kuitenkaan ollut yllätettävissä vaan torjui eleettömän varmasti yrityksen joten erätauolle lähtettiin Palloseuran johtaessa ottelua 2-1.

Toisen erän alussa Hermes tasoitti onnekkaasti, kiekko pomppi maalinedusruuhkasta maaliin, tilanne tarkastettiin videolta ja maali hyväksyttiin ja merkittiin Kalle Matikaisen nimiin.
Illan ensimmäinen rangaistus tuli  kotijoukkueelle, kun Thomas Moreno joutui jäähylle ajassa 23:05 kampituksesta. Alivoima kestettiin, mutta parikymmentä sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen pääsi Arttu Heikkilä laukomaan vieraat johtoon.
Palloseura pääsi vielä samalla minuutilla aloittamaan oman ylivoimansa, pyöritys oli hyvää, mutta maalia ei syntynyt vaikka esim. Markus Lahtinen pääsi laukomaan sydämmensä kyllyydestä , kiekko ei kuitenkaan löytänyt tietään ruuhkan läpi verkkoon.
Moreno joutui erän puolivälin jälkeen uudelleen jäähylle, tämänkin alivoiman Palloseura kesti. Toisen erän jälkeinen tilanne oli 2-3.

Palloseura nousi heti kolmannen erän alussa tasoihin Juuso Fagerströmin hienolla suorituksella. Juuso ajoi maalille ja tahto maalilla tilanne muuttui numeroihin 3-3 ajassa 40:39. Maalin syöttäjä oli Devon Skoleski. Tilanne pysyi pitkään tasoissa vaikka molemmilla oli hienoja tilanteita.  Alex Mäkelä nappasi upean kopin Aapo Aholan laukoessa poikittaissyötöstä. Hermes onnistui maalinteossa kuitenkin ajassa 57:45 , Veikka Kärjä syötti ja Topias Liljamo laukoi voittomaaliksi jääneet 3-4 maalin.  Palloseura sai otettua Mäkelän maaliltaan vasta ajassa 59:33 eikä päässyt enää kunnon maalipaikkaan joten Hermes kuittasi edellisen vierailunsa tappion numeroin 3-4.
Alex Mäkelälle kertyi 33 torjuntaa.  Jesse Haukka Hermeksen maalilla nappasi 21 torjuntaa.

kuva: Kari Vahaniitty

teksti: Timo Tukia