Palloseuran kolmen ottelun viikon viimeinen kamppailu pelattiiin lauantai-iltana Iisalmessa

Palloseuran ensimmäinen tilanne avautui Oskari Lahtiselle, joka pääsi vapaasti keskeltä laukomaan. Paavo Kohonen näki vedon ja torjui varmasti.  Ottelun ensimmäinen rangaistus tuli Palloseuralle ajassa 7:12. Malte Hasselgren joutui jäähypenkille huitomisesta. Palloseuran maalilla debytantti Kaj Saarinen joutui pari kertaa torjumaan, mutta mitään todella vaarallista ei IPK onnistunut saamaan aikaiseksi.

Otto Pasosella oli hieno paikka maalintekoon , kun hän sai kiekon lahjaksi IPK puolustajalta. Paavo Kohonen onnistui kuitenkin estämään maalinteon. Palloseura pääsi ylivoimalle Saku Kinnusen nostettua kiekon katsomoon, IPK:n Ville Puhakka pääsi nappamaan omalla siniviivalla kiekon ja karkasi maalintekoon, terävä veto etuyläkulmaan ohitti Kaj Saarisen eli kyseessä oli alivoimamaali ajassa 16:47.  Erän viimeisellä minuutilla joutui Joonas Liimatainen kampituksesta jäähypenkille. Avauserä oli hienokseltaan Palloseuran hallintaa. Torjunnat Kaj Saarinen 8, Paavo Kohonen 13. Maalit kuitenkin kotijoukkue IPK:lle 1-0.

IPK pyöritti toisen erän alun ylivoimaa mutta ei saanut mitään aikaiseiksi. Toisella minuutilla Kaj Saarinen ei saanut kiekkoa haltuunsa ja Alex Beradinelli pääsi siirtämään tilanteeksi 2-0. Palloseura sai ylivoiman heti seuraavalla minuutilla kun Mikko-Matti Paakkola joutui poikittaisesta mailasta jäähylle. Michal Kvasnica oli lähimpänä maalin tekoa, mutta Paavo Kohonen ehti peittämään etukulman. Uusi ylivoima alkoi ajassa 28:40 kun Santeri Suomalainen kaatoi hyökkäyspäässä Miro Lehtimäen. Tämäkään ylivoima ei tuottanut tulosta. Jäähyn jälkeen Miro Lehtimäki haki vahvasti tulosta laukoen pari-kolme kertaa samassa vaihdossa. Valitettavasti IPK pääsi rokottamaan vastahyökkäyksestä numeroiksi 3-0 ajassa 32:28, Austin Alger pääsi nokikkain Kaj Saarisen kanssa eikä erehtynyt. Palloseura loi hyvän tilanteen erän neljänneksi viimeisellä minuutilla, mutta hyvästä paikasta huolimatta ykkösvitja ei onnistunut maalinteossa vaan Kohonen lopulta heittäytyi irtokiekon päälle. Jiri Pärssinen joutui jäähylle ajassa 38:15, mutta puntit tasoittuivat ajassa 38:29 kun Juuso Heikkilä joutui puolestaan jäähylle. Ja puolisen minuuttia myöhemmin Veikka Halonen kaatoi Lehtimäen joten Palloseura pääsi 4vs3 ylivoimalle. Tomi Niku laukoi hyvin siniviivalta, mutta maalilla ei ollut riittävästi maskia joten toisessa erässä 10 kertaa Kohonen näki vedon. Kaj Saarinen torjui toisessa erässä 8 kertaa.

Palloseura sai heti kolmannen erän ylivoimalla kehitettyä hyvät tilanteet, mutta Kohonen torjui sekä Kasper Seppälän että Joel Ratkovic Berndtssonin yritykset.
Viljami Jokirinteen jäähyn Palloseura kesti helposti.
Palloseura sai vihdoin pitkän maalittoman jakson poikki kun Miro Lehtimäki ohjasi Samuli Virtasen vedon ohi Kohosen ajassa 51:48, maalin toinen syöttäjä oli Michal Kvasnica. Maalin jälkeen Palloseura elätteli toiveita loppukiristä, mutta puolitoista minuuttia myöhemmin Alex Berardinelli ajoi vahvasti maalille ja punnersi illan toisella maalillaan numeroiksi 4-1 joten ottelu käytännössä ratkesi tähän.
Kaj Saarinen torjui Mestis debyyttissään 24 kertaa, IPK:n Paavo Kohonen torjui 28 kertaa.