Palloseuran viikon toinen ottelu pelattiin Kajaanissa

Palloseura joutui heti kolmannella minuutilla vajaalukuiseksi, kun Viljami Jokirinteelle tuomittiin varsin heppoisesti rangaistus päätyruuhka väännöstä. Hokki käytti tilanteen hyväkseen ja siirtyi johtoon Veikka Hahlin hyvällä suoraan poikittaissyötöstä lähteneellä laukauksella ajassa 3:53. Palloseura joutui uudelleen alivoimalle yhdeksännellä minuutilla. Risto Saarinen istui poikittaisesta mailasta rangaistusaitiossa, Palloseuran alivoima kesti pyörityksen.
Palloseura hyökkäsi hienosti reilua viittä minuuttia ennen erän päätöstä, Malte Hasselgren vapautti Miro Lehtimäen maalipaikkaan, mutta Faustas Nauseda torjui Miron vedon. Palloseura sai hetkeksi otetta , mutta erän lopulla Hokilla oli vielä paikkansa. Alex Mäkelä ei kuitenkaan ollut enää yllättettävissä entisessä kotihallissaan , avauserä 1-0.

Toisen erän alussa Alex Mäkelä venyi hienosti Samppa Kemppaisen laukauksen edessä. Viidennellä minuutilla Hokki järjesti melkoisen hässäkän Mäkelän maalille, Juuso Aaltonen laukoi viimeisenä, mutta Alex Mäkelä kesti.
Palloseurakin pääsi pikkuhiljaa hyökkäämään, mutta laukaukset lähtivät kovin kaukaa. Malte Hasselgren laukoi vaarallisesti ja pääsi vielä jatkotilanteessa yrittämään, Nauseda torjui tämänkin.
Palloseuralla oli pieni painostusjakso joka ei tuottanut tuosta ja Hokki sen sijaan onnistui vastahyökkäyksestä, Joel Mykkänen nosti ”kenkälaatikkoon” etuyläkulmaan tilanteeksi 2-0 ajassa 33:25. Palloseura pääsi kokeilemaan ylivoimaa Veikka Hahlin rangaistuksen ajan, Jiri Pärssinen ja Michal Kvasnica laukoivat, mutta ilman tulosta.
Janne Jokinen pääsi läpiajoon, Mäkelä torjui. Jatkotilanteesta Tomi Niku joutui jäähylle , joka jatkui kolmanteen erään. Toisen erän jälkeinen tilanne oli 2-0.

Palloseura kesti alivoiman lopun kolmannen erän alussa ja pääsi puolestaan ylivoimalle kun Joel Mykkänen joutui kampituksesta istumaan. Otto Pasonen osui maalin edestä tolppaan, ja muutenkin ylivoima pyöri melko hyvin, mutta jälleen tehottomasti.

Kahdeksan minuuttia ennen päätöstä Malte Hasselgren jälleen järjesteli tilanteen, ensin kokeili itse ja jatkossa Miro Lehtimäki pääsi kokeilemaan, tulosta ei tästäkään.

Kasper Seppälä joutui jäähy penkille kuutisen minuuttia ennen loppua ja Hokki pääsi pelaamaan aikaa pois ja toki yrittämään lisäosumien tekoa. Lähes koko kaksiminuuttia kestänyt pyöritys ei tuottanut tulosta ja tilanne säilyi ennallaan.

Palloseura otti aikalisän ja Mäkelän pois maaliltaan. Pari tilannetta onnistuttiin luomaan, mutta Hokki pääsi katkoon ja ensin hukatun tilanteen jälkeen pääsi Kasperi Heinänen tuikkaamaan kiekon tyhjiin ja tilanne oli 3-0.

Palloseura jäi nyt kolmannen kerran nollille putkeen joten lauantaiksi jäi parannettavaa Iisalmeen.  Aleksi Mäkelä torjui 26 kertaa, samoin nollan pelannut Faustas Nauseda otti 26 torjuntaa.

Teksti: Timo Tukia

Artikkelikuva: X/ Mestis / Näyttökuva